![]() |
Popin kuningattaren teräksisen ulkokuoren alla sykkii ihan normaali sydän. 49-vuotias poptähti tunnusti torstai-iltana Nightline-ohjelmassa pillahtaneensa itkuun levyttäessään uutta albumiaan, kun tuottaja Pharrell Williams vaati häneltä parempia tuloksia.
– Hän sai minut itkemään. Olin herkässä mielentilassa, lauloin enkä ymmärtänyt rytmiä, jonka tahtiin hän halusi minun laulavan. Hän pisti minut koville enkä pitänyt siitä, miten hän puhui minulle, joten sanoin: "Tiedätkö mitä, meidän pitää puhua"
– Kävelin yläkertaan ja sanoin hänelle, että "Et voi puhua minulle tuolla tavalla" ja sitten minä purskahdin kyyneliin. Hän oli ihan, että "Herranen aika, Madonnalla on sydän". Se sai minut itkemään vielä enemmän ja me puhuimme asiat selväksi, Madonna tunnusti.
Vaikka voisi ehkä kuvitella, ettei Madonnaa saa itkettää ilman jälkiseuraamuksia, popin kuningatar vannoo, että hänen ja tuottajan välit ovat nyt paremmat kuin koskaan.
– Rakastan häntä ja teemme loistavaa musiikkia yhdessä, mutta minusta tuntuu, että meidän piti käydä se asia läpi.
(MTV3)
Anna palautetta