![]() |
Huomenna miljoonat eurooppalaiset tv-katsojat jännittävät vuotuista euroviisufinaalia. Vuosikymmeniä viisumittelöissä surkeasti menestynyt Suomi on nyt jo kolmatta kertaa peräkkäin finaalissa. Viisuissa Suomea edustavan Teräsbetonin kitaristi V. Rantanen paljasti Radio Novan haastattelussa, mikä on totuus viisukisaajien keskinäisistä väleistä.
– En tiedä mistä nämä jutut ovat lähteneet liikkeelle, mutta ainakin mitä itse olen tavannut muita artisteja, niin mun mielestä on ollut todella hyvä meininki ja lämmin tunnelma, Rantanen kommentoi huhuja viisuedustajien riidoista.
– En uskalla sanoa, että hyviä kavereita (olisi löytynyt), mutta ihan mahtavia tyyppejä on kyllä tullut vastaan. Esimerkiksi Belgian porukka, siinä olisi tosi ihania, maanläheisiä ihmisiä. Hollannin neidot, vallan mahtavia tyyppejä. Maltan Morena, loistava mimmi. Mainitsematta ei voi jättää myöskään Englannin edustajaa, kepittäjä kehui.
Huomiseen taistoon treenillä ja hyvillä yöunilla valmistautuva kitaristi myönsi kuitenkin lausuneensa itsekin välillä voimakkaita mielipiteitä muista kilpailijoista "koska ei ole tapana valehdelle".
– Kun on kysytty vaikka naapurimaiden biiseistä, niin en ole pysynyt sanomaan, että "on tosi hyvä biisi". Mutta toisaalta se ei aina kulje käsi kädessä, että kenellä on hyvä biisi ja ketkä ovat hyviä tyyppejä, Rantanen pohdiskeli.
Jotkut viisumaat yrittävät kalastella ääniä erilaisilla mediatempauksilla ja jakamalla lahjoja. Suomen sankarihevarit eivät halpoihin konsteihin alennu.
– Kyllä uskon, että tuollaisia keinoja käytetään varsinkin jossain Ruotsin tyyppisessä maassa, missä euroviisut ovat niin hullun iso asia. Me taas sitten yritetään enemmän satsata siihen lavaesiintymiseen.
Teräsbetonin Rantanen kertoi olevansa iloinen siitä, että Suomi on noussut vedonlyöntitilastoissa Ruotsin rinnalle, siitä huolimatta, että länsinaapuri panosti huomattavasti enemmän edustajansa markkinointiin.
– Olen hyvilläni siitä, että se menestys ei ole millään jättipromootiolla hankittua, vaan toivottavasti siitä aitoudesta kumpuavaa. Oikein hyvä näin ja uskon, että se kantaa loppuun asti.
Jos Teräbetoni ei itse vie voittoa, Rantanen näkisi mielellään palkintokorokkeella Turkkia edustavan Mor ve Ötesi -bändin.
– Turkille soisin menestystä sen vuoksi, koska niillä on aito rockbändi, jota ei ole kisoja varten laitettu pystyyn ja kaverit osaavat oikeasti soittaa ja esiintyä. Heille menee kaikki sympatia, Rantanen ilmoitti Radio Novan haastattelussa perjantaina.
Lue myös: Suomi-Ruotsi sanasota viisuissa
Af tonbladet: Teräsbetoni jyrää finaalissa!
Teräsbetoni hurjassa nousussa Euroviisujen aattona
(MTV3)
Anna palautetta