Mainos

Huippu-dj teki suomalaishotellille oman kappaleen

23.05.2008 16:32
Vellu "Slow" Maurola

Yksi Suomen tunnetuimpia musiikkituottajia ja tiskijukkia, DJ Slow alias Vellu Maurola on säveltänyt biisin – hotellille.

Maurolan ja hänen muusikkoystävänsä, RinneRadiosta tutun Tapani Rinteen kappale Superblue on osa helsinkiläisen designhotelli Klaus K:n torstaina julkaisemaa From Dark to Light -levyä, joka on ensimmäinen hotellin julkaisema pitkäsoitto Suomessa. Levyn kahdentoista artistin joukosta löytyy myös muun muassa inarinsaamelainen tyttökaksikko Angelit.

– Mielestäni musiikki on osa sisustusta. Monessa paikassa visuaalinen ilme on kohdallaan, mutta tuoksu tai äänimaisema mättää, tuumii Maurola.

– Taustamusiikilla voi vaikuttaa vaikkapa ruokaravintolassa siihen, kuinka nopeasti asiakas syö, eli mikä on niin kutsuttu haukkaustiheys, muusikko jatkaa.

Vaikka Suomi on tunnettu hevimaana, ei levyllä metallia kuulla: From Dark to Light yhdistääkin pelkkiä konesoundeja ja eteerisiä ihmisääniä.

– Tämän on tarkoituskin olla tapettia, tältä levyltä ei löydy hittejä. Tällainen ei taatusti toimisi esiintymislavoilla, mutta toisaalta ei Lordin tai Teräsbetonin musiikki toimisi hotellin aulan tai ravintolan äänimaisemana.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos