Mainos

Suomen seksikkäimmät veljekset valmiina rock-kesään

14.05.2008 18:33
Kuva: Lehtikuva

Suomen seksikkäimmäksi veljesbändiksi kehuttu Von Hertzen Brothers on valmiina keikkatäyteiseen rock-kesään, tänään julkaistun uuden albumin myötä. Seksikkyyskehut saavat pojat lähinnä hämmentyneeksi. – Me teemme musiikkia, se on meidän hommamme, Mikko von Hertzen kommentoi.

Von Hertzen Brothersin uusi levy Love Remains The Same tuli tänään kauppoihin. Bändin keikkakesä on myös jo lähes täyteen buukattu, joukossa muun muassa Tanskassa järjestettävä Roskilde-rockfestivaali. Roskilden kotisivuilla, bändin nimen alla, lukee Vodka-reeking rock'n'roll - vodkanlemuista rokkia - mitä ihmettä?

– Väittäisin että se johtuu siitä, miten pääsimme Roskildeen soittamaan. Olimme Groningenissa Hollannissa soittamassa eurooppalaisille festivaalijärjestäjille järjestetyissä kekkereissä, niin ehkä siellä sitten yleisön puolella harrastettiin tällaista meille suomalaisille ominaista alkoholikäyttäytymistä. Mehän emme tuollaista, lukuun ottamatta meidän teknistä henkilökuntaa, harrasteta, Kie von Hertzen kertoo.

– Ainahan festivaalijärjestäjien täytyy tietysti keksiä miten luonnehtia bändejä. Suomi on tanskalaisten silmissä varmaan aika eksoottinen vaihtoehto.

Kuva: lehtikuva

Kien mukaan Roskilde on monessa mielessä rauhallisempi festivaali suomalaisfestareihin verrattuna.

– Siellä ei jengi dokaa samaan tyyliin, siellä ei ole rähinöitä, siellä ei jengi tappele, siellä on paljon enemmän porukkaa, mutta jostain kumman syystä ihmiset osaavat käyttäytyä siellä.


Olisitteko mieluiten astetta rumempia, ettei teitä aina kehuttaisi Suomen seksikkäimmiksi veljeksiksi?

– En tiedä, mistä koko homma on lähtenyt liikenteeseen. En usko että kukaan meistä kolmesta on koskaan ajatellut kehoaan mitenkään tärkeäksi. Jokaisella ihmisellä on subjektiivinen näkemyksensä meistä. Jos jotkut haluavat kiinnittää enemmän huomiota tällaisiin asioihin, niin ihan sama. Mutta me teemme musiikkia, se on meidän hommamme, Mikko von Hertzen kertoo.

Katso Von Hertzen Brothersin videohaastattelut täältä:

Von Hertzen Brothers kohti kock-kesää

Von Hertzen Brothers - lahjakkuus tuli äidinmaidossa

Von Hertzen Brothersin kotisivuille täältä!

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos