![]() |
Uuden albumin julkaiseva Ari Koivunen kiittää mummojaan ja äitiään saamastaan tuesta hektisen vuoden keskellä. Mummo pesköön yhä Koivusen pyykit, mutta ainakin yhden asian on muututtava laulajan elämässä: – Olen koko ajan vihannut sitä, että minua sanotaan Idols-Ariksi tai Hevi-Ariksi!
Laulaja Ari Koivunen, 23, juhli bändinsä kanssa hiljattain sadatta yhteistä keikkaansa Helsingissä. Ensi kuussa hän julkaisee kakkosalbuminsa Becoming. Vanhemmat ja mummot ovat tukeneet Koivusta hektisen vuoden aikana.
– Mutsi on jaksanut aina soitella ja faijan kanssa olemme käyneet golfaamassa ja laulamassa karaokea. Ja mummo pesee pyykkini, on pessyt jo kuusi vuotta. Mummo oikeasti haluaa pestä pyykkini, ilmeisesti mummollakin pitää olla funktio. Hän hoitaa myös vuoden vanhaa koiraani, Koivunen kertoo MTV:n Viihdeuutisille.
Koivunen pyhittää meneillään olevan parin viikon keikkatauon muun muassa ysipallon SM-kisoille, johon hän on ahkerasti treenannut. Äitienpäivänä Koivunen aikoo muistaa mummojaan ja äitiään puhelimen välityksellä.
– Äiti ja mummot ovat olleet minulle tosi läheisiä ihmisiä elämässäni. Isän äidin luonahan asuinkin pitkään. Äidin äidin kanssa olen viettänyt myös tosi paljon aikaa. Ja totta kai mutsi on aina mutsi, siitä ei pääse mihinkään.
Toisen albuminsa 11.6. julkaiseva Koivunen toivoo, että Idols- ja hevi-etuliitteet katoaisivat hänen nimestään viimeistään nyt.
– Mulla ei ole mitään Idols-leimaa vastaan muuten, mutta olen koko ajan vihannut sitä, että minua sanotaan Idols-Ariksi tai Hevi-Ariksi, koska nimeni on Ari Mikael Koivunen eikä kumpikaan noista. Väittäisin, että tässä vaiheessa kaikki jo tietävät kenestä puhutaan, jos puhutaan Ari Koivusesta. Välillä tuntuu että nykypäivänä lehdissä on pelkästään vittuilua meikäläistä kohtaan toi Idols-etuliitteen käyttö.
Kysymättä jäi saako laulajaa kutsua Idols-ohjelmasta kuuluisuuteen pongahtaneeksi Ari Koivuseksi.
Katso Arin videohaastattelu täältä!
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta