![]() |
Brittiläinen soul-tähti Amy Winehouse ei näytä pystyvän pysymään millään erossa vaikeuksista. Winehouse pidettiin jälleen keskiviikkona, tällä kertaa huume-epäilyjen vuoksi.
Brittiläisen The Sun -lehden mukaan Winehouse näytti "ahdistuneelta ja epäsiistiltä" saapuessaan poliisiasemalle kuulusteltavaksi. Poliisit pidättivät päihdeongelmaisen laulajan epäiltynä huumausaineiden hallussapidosta. Tammikuussa The Sun -lehti julkaisi nettisivuillaan videon, jolla Winehouse polttaa crackia ja tunnustaa ottaneensa kuusi nappia rauhoittavaa Valium-lääkettä
Poliisit epäilevät Winehousen ostaneen huumeita samalta mieheltä, jonka kanssa rocklegenda Bob Geldofin Peaches-tytär kuvattiin vasta hieromassa kauppoja. Lehden mukaan poliisit haluavat kuulustella molempia neitokaisia. Poliisi epäilee, että kyseinen huumekauppias rahastaa julkkisasiakkaillaan kuvaamalla heidän huumesekoilujaan ja uhkaamalla julkaista videot, jos asiakkaat eivät maksa lahjuksia.
– Amy Winehouse osallistui tänään vapaaehtoisesti Lontoon poliisiasemalla järjestettyyn tapaamiseen. Hänet pidätettiin kuulusteluja varten ja hän vastaa kyselyihin täydessä yhteistyössä. Kuulustelu liittyy poliisille aiemmin tänä vuonna annettuun videoon, Winehousen tiedottaja vahvisti viihdesivusto TMZ:lle
Winehouse oli poliisien jututettavana myös huhtikuun 25. päivä, jolloin hänet pidätettiin epäiltynä pahoinpitelystä. Laulaja vapautettiin seuraavana päivänä virallisen nuhtelun jälkeen.
(MTV3)
Anna palautetta