![]() |
Britney Spears on ollut jos jonkinlaisissa otsikoissa viimeisen vuoden aikana. Nyt tähtönen on keksinyt jälleen uuden tavan kohauttaa.
Uudessa Break The Ice -musiikkivideossaan Britney on muuntautunut sarjakuvahahmoksi. Eikä ihan miksi tahansa sarjakuvahahmoksi, vaan superseksikkääksi supersankariksi.
Britney on uudessa roolissaan blondi, kapeauumainen mutta isorintainen kaunotar. Viime aikoina ihka oikeaa Britneytä ei aivan tämän näköisenä ole ikuistettu, ja lieneekö se juuri syy, miksi Britney ja levy-yhtiö päätyivät tekemään tähtösestä piirroshahmon uutta videota varten?
Brittiläinen The Sun -lehti kertoo, että sarjakuvahahmo oli Britneyn oma idea. Hän pyysi levy-yhtiötään tekemään kehutun Toxic-videon pohjalta sarjakuvaversion.
Käy katsomassa kuvat piirroshahmo-Britneystä
täältä.
(MTV3)
Anna palautetta