![]() |
Ongelmapoppari Britney Spearsin sekavaa elämää seuranneet ovat huolissaan naisen muistikatkoksista. Viikonloppuna ravintolassa pyörinyt Britney ei muistanut olleensa kyseisessä anniskelupaikassa aiemmin. Asiasta tekee hämmentävän se, että popparin musiikkivideo kuvattiin samassa baarissa vain muutama kuukausi sitten.
Viihdesivusto hollyscoop.com kertoo Britneyn saapuneen The Social -ravintolaan viime lauantai-iltana isänsä Jamien kanssa. Tapansa mukaan poppari vaikutti olevan ulalla ympäristöstään.
– Britney ei koskenutkaan ruokaansa, vaan poltti baarin puolella ketjussa ja ramppasi naistenhuoneessa vartin välein. Hän kyseli jatkuvasti henkilökunnalta, oliko ravintola ollut pitkään auki, paikan päältä kerrotaan.
Paikan johtaja oli kuuleman mukaan selvästi hämmentynyt Britneyn kommenteista, mutta onnistui kaikesta huolimatta pitämään pokkansa kiitettävästi.
Britneyn Piece of Me -biisistä tehty musiikkivideo kuvattiin ravintolassa viime vuoden marraskuussa.
(MTV3)
Anna palautetta