![]() |
Poppari Britney Spearsin pitäisi keskittää kaikki energiansa käynnissä olevaan riitaisaan huoltajuustaisteluun, jonka toinen osapuoli on ex-siippa Kevin Federline. Asiat näyttävät jälleen kerran Britneyn kannalta suorastaan surkeilta, sillä hän jätti jälleen kerran ilmestymättä oikeuteen.
TMZ.comin mukaan Britneyn olisi pitänyt saapua oikeuden kuultavaksi eilen. Ex-teinitähti ei kuitenkaan ilmestynyt paikalle. Tämä oli jo viides kerta, kun Britney on tehnyt oikeudelle "oharit" jutun käsittelyn aikana.
TMZ.com raportoi Britneyn ilmoittautuneen sairaaksi joulukuisen oikeudenkäynnin aikaan, mutta hurvitelleen kuitenkin vielä samana iltana Hollywoodin yössä.
– Hänen koko elämänsä on yhtä sotkua, eikä siitä ota tolkkua kukaan, laulajattaren lähipiiriin kuuluva lähde kommentoi.
(MTV3)
Anna palautetta