Mainos

Leevi & The Leavingsille suurin mahdollinen kunnianosoitus

29.11.2007 16:04
Poor Seamus -yhtyeen Anni Suominen, Happoradion AH Haapasalo ja 51Koodia-bändin Olli-Matti Wahlström Viihdeuutisten haastattelussa.

- Mä olen sitä mieltä, että tribuuttilevy on suurin mahdollinen kunnianosoitus lauluntekijälle tai yhtyeelle, sanoo Poor Seamus -yhtyeen laulaja Anni Suomalainen.

Hänen bändinsä on mukana Leevi & The Leavingsille ja varsinkin Gösta Sundqvistille kumartavalla Melkein vieraissa -albumilla. Tuorein albumilista osoittaa, että yleisö osaa arvostaa Poor Seamuksen ja 17 muun yhtyeen Leevi-versiointia. Melkein vieraissa löytyy myyntilistan kakkospaikalta.

- Listasijoituksia on ollut kiva seurata: ensin nelosena, sitten kolmosena ja nyt kakkosena. Odotellaan ensi viikkoa, Happoradion AH Haapasalo naureskelee.

- Kyllä me ollaan todella yllättyneitä tähänastisestakin menestyksestä, AH jatkaa.

Happoradio esittää tribuuttilevyn aloitusraidan, eli Unelmia ja toimistohommia -klassikon.

- Se oli meidän kakkosvaihtoehto, ekana oltaisiin haluttu vetää Teuvo, maanteiden kuningas, mutta Viikate ehti meitä ennen, AH paljastaa.

51Koodia on ottanut levyllä käsittelyynsä yhden tunnetuimmista Leevi & Leavingsin kappaleista, Pohjois-Karjalan.

- Me ollaan Pohjois-Karjalasta kotoisin, joten se oli meidän suosikki. Alun perin Maija Vilkkumaan piti esittää se, mutta hän oli hyväntahtoinen, että antoi meidän vetää Pohjois-Karjalan, 51Koodia-rumpali Olli-Matti Wahlström kiittelee.

(MTV3)

Katso haastattelu


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos