![]() |
Poptähti Kylie Minogue tulee konsertoimaan Suomeen ensimmäistä kertaa 13.6.
Konsertti tulee olemaan osa maailmakiertueen pohjoismaista osaa. Konsertti pidetään Hartwall Areenalla. Liput tulevat myyntiin 10.12.
Minogue julkaisee uuden X-albuminsa 28.11. Levyn julkkaribileet pidettiin Helsingissä tiistai-iltana. Kemuissa oli mukana joukko suomalaisen viihteen ja populaarikulttuurin kärkinimiä siemailemassa kuohuviiniä ja syömässä hienostuneita suolapaloja. Julkkaribileissä mukana ollut Lovex-yhtyeen Vivian keroi tykkäävänsä Minoguen tyylistä, vaikkei musiikki iskekään.
- Täytyy myöntää, että kyllähän Kylie niin vanhemman kuin nuoremmankin miehen silmää miellyttää, totesi Vivian ilkikurisesti.
Myös Tytöt tykkää-hittibiisistä vastikään jouluversion tehnyt Tea Hiilloste innostui Kylien Suomen keikasta, sekä tähdestä itsestään.
- Kylie on ihan mahtava! Olen diggaillut hänestä jo pienestä pitäen, 80-luvulta saakka.
- Hän on pitänyt upeasti uransa kasassa ja silti vaihtanut tyyliään, vähän kuin Madonna, analysoi Tea.
(MTV3)
Anna palautetta