Mainos

Aina yhtä ihastuttava Eva Dahlgren Viihdeuutisten vieraana

23.11.2007 15:04
Eva Dahlgren Viihdeuutisten haastattelussa

Ruotsalaislaulaja Eva Dahlgren hymyilee aurinkoisesti, vaikka on joutunut heräämään aamukuudelta sumuisessa Helsingissä.

- Saan edelleen inspiraationi samoista asioista kuin silloin, kun tein ensimmäistä levyäni: ihmisten katselemisesta ja vaikka aamuisen Helsingin läpiajamisesta, Dahlgren kertoo.

Hänen uuden Petroleum och tång -albuminsa inspiraation lähde ei kuitenkaan ollut vastaantulija saatika Suomen pääkaupunki.

- Löysin kaksi vuotta sitten isäni minusta ottaman valokuvan. Pidin kuvaa työpöydälläni koko levyn teon ajan.

Eva Dahlgren on 29-vuotisen musiikkiuransa aikana ehtinyt välillä kyllästyä musiikkiin kokonaan. Nyt hän sanoo rakastavansa laulujen tekemistä ja soittamista.

- Musiikkibisnekseen väsyy joka toinen viikko, mutta itse musiikki on eri asia.

- Musiikki itsessään on mahtava asia. Minulle on suuri arvoitus, että miten musiikki näyttää aina olevan lyhin tie kahden sydämen välillä, Dahlgren kuvailee.

Dahlgren lomailee tämän viikonlopun Helsingissä, muttei suostu paljastamaan, miten. Se kuitenkin tiedetään, että hän tulee Suomeen uudestaan helmikuussa. Dahlgren nähdään Finlandia-talon lavalla helmikuun 23. päivä.

- Tulevissa konserteissa esitän vanhoja laulujani uusilla tavoilla, Dahlrgen paljastaa.

Helmikuussa Suomessa kuullaan ehkä myös Ängeln i rummet, jonka avulla Dahlgren nousi vuonna 1989 suureen suosioon. Onko Dahlgrenilla vieläkin enkeli huoneesaan?

- On, aina. Itse asiassa en edes usko enkeleihin. Laulun nimi on metafora, joka kuvaa sitä, että uskon hyvän meissä ihmisissä voittavan, Dahlgren hymyilee.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos