![]() |
Norjalainen glamrock-bändi Malice In Wonderland aikoo tehdä itsenä tunnetuksi kotimaansa ulkopuolellakin. Tänään valloitusvuorossa on Suomi, sillä bändi heittää keikan Helsingin On The Rocksissa.
Viihdeuutiset kaappasi mukaansa melkein suomalaisen norskin, Geir Rönningin ja lähti toivottamaan Malice In Wonderlandin tervetulleeksi Suomeen. Geirin tehtävänä oli antaa maamiehilleen neuvoja siitä, miten Suomessa saa nimensä tunnetuksi. Geir väänsi tehtävänsä heti alkuun uuteen uskoon.
- Siis miten selviytyä Suomessa… Ensinnäkin pysykää poissa teiltä, sillä suomalaiset ajavat autojaan kuin hullut!
- Ei vaan, Malice In Wonderland pärjää täällä varmasti hyvin, sillä suomalaiset tykkäävät rockista, Geir selvitti.
Suomalainen rock-meininki onkin tullut Malice In Wonderlandin laulajalle Chris Wickedille tutuksi.
- Hanoi Rocks on sekä hieno bändi että yksi lemppareistani. Yhtye on vaikuttanut suuresti musiikkimme, Chris kertoi.
- Ettekkös te olleet Kiinassa keikoilla yhdessä Negative kanssa? Geir heitti väliin.
- Kyllä, Negativekin on tuttu - ja hieno bändi, Chris vastasi.
Tänä iltana On The Rocksissa selviää, miten suomalaiset ottavat norskibändin vastaan. Geirin neuvoilla yhtye ainakin päässee ehjänä perille.
Katso video haastattelusta tästä.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta