Mainos

Juanes kiistää romanssihuhut suomalaisnaisen kanssa

12.11.2007 16:03
Latinotähti Juanes. (Kuva: Frazer Harrison/Getty Images)

Latinohurmuri Juanes vieraili Suomessa viikonloppuna. Mies esiintyi lauantaina MTV3:n Huuma-ohjelmassa ja antoi medialle haastatteluja uuden La Vida Es Un Ratico -levynsä tiimoilta.

Kolumbialaisartistin edellisestä Suomen-vierailusta ehti vierähtää jo reilun vuoden verran. Tuolloin Juanes nousi otsikoihin vietettyään aikaa erään suomalaisneidon kanssa ja iltapäivälehdet ehtivät jo julistaa laulajan ihastuneen suomalaiseen naiseen.

- Siinä ei ole mitään perää. Näin kyllä ne jutut ja kuvat, mutta ei, ei, ei Juanes kieltää jyrkästi.

Suomalaisnaisista mies kuitenkin myöntää pitävänsä.

- He ovat kauniita, hyvin kauniita, Juanes hymyilee.

Juanes on tullut musiikkinsa lisäksi kuuluisaksi myös työstään hyväntekeväisyyden parissa. Hän on perustanut oman järjestön maamiinoja vastaan ja ollut mukana myös YouthAIDS-järjestön toiminnassa. Juanesista onkin povattu seuraavaa Bonoa.

- Musiikki ja hyväntekeväisyys ovat molemmat tärkeitä. Musiikki on ollut elämässäni lapsesta, 7-vuotiaasta lähtien. Musiikin kautta minusta tuli yhteiskunnallisesti aktiivinen. Tajusin, että musiikilla voi vaikuttaa ihmisiin positiivisesti, Juanes puntaroi musiikin ja hyväntekeväisyyden tärkeyttä elämässään.

Katso Juanesin haastattelu.

Osallistu Juanes-kilpailuun, jossa on jaossa Juanesin La Vida Es Un Ratico -levyjä nimikirjoituksin katsomalla päivän tuorein uutisjuonto videoklipeistä "Muut".

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos