Mainos

Rakastunut Idols-finalisti Panu Larnos tekee levyn

08.11.2007 16:46
Panu Larnos

Suomeen saadaan jälleen yksi Idols-levyttäjä lisää, sillä tämän vuoden kisasta tutuksi tullut Panu Larnos on saanut levytyssopimuksen pitkän odottelun jälkeen. Levyn tuottaa amerikkalainen Brian Fitzpatrick. Larnos vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä muutenkin, muttei kuitenkaan suostu paljastamaan, ovatko huhut hänen ja Idols-tähti Anna Abreun seurustelusta totta.

MTV:n Viihdeuutiset tapasi Larnoksen ja tuottaja Fitzpatrickin asian tiimoilta tuoreeltaan iltapäivällä, ja miehet olivat innoissaan tulevasta yhteistyöstä. Melodista poppia ja rockia sisältävä levy tulee ulos ensi keväänä. Erityisesti Larnokselle sopimus esikoislevystä on helpotus, sillä usko musiikkiuran edistymisestä meinasi jo loppua.

- On hirveän stressaavaa yrittää löytää itse kontakteja ja tehdä samaan aikaan töitä. Mulla alkoi jo pikku hiljaa hiipua myös Idolsin aikana syntynyt into siitä, että pääsisi oikeasti tekemään työkseen sitä, mitä on aina halunnut tehdä, Larnos kertoo.

Nyt asiat ovat kuitenkin toisin ja ensimmäistä sinkkua voidaan odotella julkaistavaksi ensi vuoden alkupuolella. Tulevan levyn kohderyhmäksi Larnos määrittelee niin nuoret kuin vanhemmatkin kuuntelijat, ja levytyskieli tulee olemaan joko suomi tai englanti. Levyn tuottajan Brian Fitzpatrickin mukaan Panussa olisi aineksia myös kansainvälisille areenoille!

- Tuolla ulkonäöllä ja lauluäänellä on vain taivas rajana, Fitzpatrick sanailee.

Levytyssopimuksesta onnellinen mies vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä muutenkin: Larnos on yhdistetty Idols-tähti Anna Abreuhun, ja pariskunnan onkin huhuttu seurustelevan keskenään. Vaikka Larnos ei paljasta, ovatko huhut totta, myöntää hän kuitenkin seurustelevansa tällä hetkellä.

- Olen ihan rakastunut, Larnos hymyilee.

Katso Panun haastattelu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos