![]() |
Brittitähti Amy Winehousen työmoraali jaksaa aina vain ihmetyttää. Keikkojaan milloin minkäkin kivistyksen takia peruva soultähti jätti vasta tulematta oman musiikkivideonsa kuvauksiin.
Videon työryhmä odotti Winehousea saapuvaksi 15 tunnin ajan, mutta ongelmainen kultakurkku ei koskaan saapunut. The Sun -lehden tietojen mukaan Amyn oharit maksoivat reilut 100 000 euroa. Useat kuvausryhmän jäsenet ovat vannoneet, etteivät he enää koskaan tee töitä Winehouselle.
- Kuvausryhmä odotti aamu kahdeksasta ilta yhteentoista, mutta Amy ei tullut. Hänen managerinsa juoksentelivat ympäriinsä etsien häntä, soitellen hänen aviomiehelleen ja he lähettivät auton hakemaan häntä. Amy sanoi toistuvasti, että hän tulisi ihan hetken kuluttua. Lopulta ohjaaja lähetti kaikki kotiin. Ylityökulut ovat valtavat, lehden lähden tuskaili.
Video Love Is A Losing Game -kappaleeseen jäi tekemättä. Työryhmä ei saanut edes kunnollista selitystä Winehousen poissaololle.
Kilpailevan Daily Mirror -lehden mukaan Winehousen kuvaukset kaatuivat kohulaulajan juhlimiseen. Lehden mukaan Winehouse ei tullut kuvauksiin, koska kostea ilta oli venähtänyt pitkäksi.
- Amy piti olla kuvauspaikalla heti aamusta, mutta kello kävi, eikä häntä näkynyt missään. Ihmiset alkoivat panikoida, mutta silti odotettiin puolitoista tuntia, ennen kuin hänelle soitettiin. Mutta edes silloin hän ei vastannut kännykkäänsä. Lopulta joku sai hänet kiinni illalla seitsemältä ja hän sanoi, että lojui yhä kotona aviomiehensä Blake Fielder-Civilin kanssa, Mirrorille kerrottiin.
(MTV3)
Anna palautetta