![]() |
Metallican rumpali Lars Ulrich sanoo yhtyeensä seuraavan levyn olevan askel raskaampaa, mutta myös melodisempaan suuntaan, kertoo internetsivusto Y! Music.
Suomessa kesällä täydelle katsomolle esiintynyt rockjyrä Metallica valmistelee uutta materiaali yhdessä supertuottaja Rick Rubinin kanssa. Uusilla kappaleilla on sangen hassuja työnimiä, kuten esimerkiksi 19, 10, German Soup, Glass Cow ja Black Squirrel.
-Materiaali muistuttaa aika paljon 1980-luvun levyjämme, siellä on mukana matkoja halki erilaisten musiikkimaisemien. Se on entistä raskaampaa, mutta samalla paljon melodisempaa musiikkia, Ulrich vertailee.
Metallican levyt on perinteisesti tuottanut Bob Rock. Nyt oli muutoksen aika ja Rick Rubin tuli mukaan kuvioon.
-Meidän piti jo oman mielenterveytemme säilyttämiseksi saada studioon uudenlainen ympäristö ja uudenlaista dynamiikkaa. Tuntuu siltä, että Rick kääntää kaikki meidän käsityksemme studiotyöskentelystä päälaelleen, Metallica-rumpali kuvailee.
(MTV3-STT)
Anna palautetta