![]() |
Vastikään 30 vuotta täyttänyt Tarja Turunen myönsi Iltalehdelle, että ajatus jälkikasvun hankkimisesta on käynyt mielessä.
Ensimmäistä sooloalbumiaan My Winter Storm parhaillaan tekevä laulajatar ei kuitenkaan myönnä käyvänsä läpi kolmenkympin kriisiä, kertoo Iltalehti.
- Kriisiä ei ole vielä tullut, eikä perheeni tai mieheni luo paineita. Se olisi rankkaa, jos joutuisi päivittäin ihmissuhteissa käymään läpi, että toinen ei olisi tyytyväinen minuun, Tarja toteaa.
Aviomies Marcelo Cabuli on mukana sooloalbumin työstämisprosessissa. Pariskunta viettää muutenkin tiiviisti aikaa yhdessä.
- Monet ihmettelevät, että eikö meillä ole ollut aviokriisiä. Ei ole ollut. Olen kiitollinen siitä, että voin yhdistää työn ja rakkauden, sanoo Tarja.
Vauvakuume ei vielä ole pahimmillaan, mutta Tarja myöntää, että jälkikasvua on pohdittu.
- Ei pömpötä maha vielä. Mutta pitäähän minun myöntää, että olen nainen siinä iässä, että jälkikasvua on tullut ajateltua. Olen huomannut, ettei ole täydellistä ajatusta lapsen hankkimiseen. Eikä ole itsestään selvää, että lapsia saa. Monet ystäväni ovat kamppailleet asian kanssa, uransa hekumakohdassa oleva Tarja pohtii.
- Tulen varmasti olemaan sellainen äiti, joka ottaa lapset reissuun mukaan. Siihen pitää vaan osata asennoitua. Elämä on mitä on ja perhe kulkee mukana, Tarja Turunen summaa.
Katso Tarja Turusen haastattelu tältä saitilta ensi viikolla!
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta