Mainos

DMX:n kotoa löytyi huumeita?

27.08.2007 10:58
DMX. (Kuva: Ethan Miller/Getty Images)

Rap-artisti DMX:n kotoa Yhdysvalloista on löydetty huumeiksi epäiltyä ainetta. Poliisi teki koirien kanssa ratsian tähden kotiin Phoenixissa lauantaina.

Kotietsintä tehtiin alunperin eläinrääkkäysepäilyiden johdosta. Virkavalta löysikin tähden asunnosta reilut parisataa grammaa epäiltyä huumausainetta. Rap-laulaja itse ei ollut paikalla etsinnän aikana, eikä syytteitä ole vielä nostettu. Epäilyttävä aine tutkitaan laboratoriossa lähiaikoina.

Viikonloppuinen tapahtuma sai alkunsa, kun poliisille oli vihjattu, että tähden pit bullit eivät saa riittävästi ruokaa ja vettä. Tusinan verran koiria löydettiin tyhjästä asunnosta elossa ja kolmen koiran jäännökset kaivettiin esiin pihamaalta. Asunnosta löytyi myös aseita.

DMX, oikealta nimeltään Earl Simmons, ei lakimiehensä mukaan ole ollut kotonaan kahteen kuukauteen. Talossa on tuona aikana majaillut "kaikenlaisia kavereita".

Vuonna 2002 Simmons tuomittiin eläinrääkkäyksestä ja huumausvälineiden hallussapidosta New Jerseyssa. Poliisi löysi tuolloin artistin kotoa useita crack-piippuja sekä pistoolin.

DMX on taannoin joutunut perumaan kaksi Suomen keikkaansa kahnauksistaan virkavallan kanssa.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos