![]() |
Australialaisen Savage Garden -duon entinen laulaja Darren Hayes, 35, on paljastanut Michael Jacksonin innoittaneen hänet kertomaan homoseksuaalisuudestaan. Juuri uuden albumin julkaissut Hayes avioitui vuosi sitten poikaystävänsä Richard Cullenin kanssa.
90-luvulla Savage Garden -yhtyeessä hittejä hittien perään takonut laulaja-lauluntekijä Darren Hayes ilmoitti kesällä 2006 joidenkin yllätykseksi avioituneensa miehen kanssa. Omasta seksuaalisuudestaan harvoin lehdistölle puhuva poptähti paljasti tuoreessa haastattelussa saaneensa innoituksen ulostulolleen popin kuninkaalta. Entisen Savage Garden -solistin mukaan Michael Jackson sai hänet tajumaan, kuinka tärkeää on olla rehellinen itselleen.
- Samaistuin tuohon upeaan, haavoittuneeseen olentoon joka hän oli, Hayes paljasti.
Vasta 27-vuotiaana homoutensa itselleen ja perheelleen myöntänyt laulaja jännitti ilmoittaessaan virallisesti homoudestaan vuosi sitten.
- Olin lentokentällä, kun kirjoitin blogiini "haluan fanieni vain tietävän, että olen mennyt naimisiin poikaystäväni kanssa". Sitten menin lentokoneeseen, enkä tiennyt yhtään, mikä lopputulos olisi. Yksi suurimmista peloistani oli, että naiset jotka ovat ostaneet levyjäni, ajattelisivat, että olen huijannut heitä. Lopulta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Totta kai olen saanut muutaman homofobisen kirjeen, mutta ne voi laskea yhden käden sormilla, Hayes kertoi helpottuneena, uutisoi contactmusic.com
Laulaja-lauluntekijän suurimpia hittejä ovat Yhdysvaltojen virallisen singlelistan ykkösenäkin viihtyneet balladit Truly, Madly, Deeply ja I Knew I Loved You. Hayes on konsertoinut Suomessa kahdesti vuosina 2000 ja 2002. Viimeksi hän vieraili maassamme alkuvuodesta 2006, jolloin hän esiintyi NRJ Radio Awards-gaalassa.
Hayesin maanantaina ilmestynyt tupla-albumi This Delicate Thing We've Made käsittelee muun muassa popparin vuosia jatkunutta taistelua oman seksuaalisuutensa kanssa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta