Mainos

Levyllinen uutta Yötä ilmestyy ensi viikolla

22.08.2007 10:16
Yön Olli Lindholm fiilistelee Raumanmerellä juhannuksena 2006. (Kuva: Kari Lehtinen)

Yön nokkamies Olli Lindholm kertoi yhtyeen tuoreita kuulumisia Viihdeuutisille. Ensi viikolla bändiltä ilmestyy uusi levy, Valtakunta.

Olli Lindholm on tyytyväinen mies, ja syystäkin: hänen luotsaamansa lähes 30-vuotias bändi saa ensi viikolla jälleen röyhistellä rintaansa, kun uusi levy ilmestyy kauppoihin. 29. elokuuta julkaistava Valtakunta-levy tarjoaa oivan paketin taattua tavaraa.

- Uusi levy on Yön 2000-luvulla julkaistuista levyistä ehkä monipuolisin. Mukana on monen genren musiikkia, voisi oikeastaan sanoa, että musiikillinen tarjonta ulottuu irlantilaisista kansansävelmistä raskaampiin, jopa punkahtaviin tunnelmiin. Biisit kuitenkin kuulostavat tunnistettavasti Yöltä, Lindholm kertoi.

Albumilla kuullaan Lindholmin säveltämän ja sanoittaman musiikin lisäksi muun muassa Juha Tapion, Pauli Hanhiniemen ja Jussi Hakulisen kappaleita.

Levynjulkistamisen lisäksi ensi viikko on bändille muullakin tapaa kiireinen, sillä Valtakunta-kiertueen treenit alkavat heti alkuviikosta. Pitkän linjan muusikkoa ei niinkään jännitä tuoreen levyn vastaanotto:

- Enemmän minua jännittää se, miten yleisö ottaa kahdeksan biisin keikkasetin vastaan, hyväntuulinen mies jutteli.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos