![]() |
Idolsista suomalaiselle poptaivaalle vuonna 2004 singahtanut laulaja Antti Tuisku julkaisee 31. lokakuuta kokoelmalevyn ja DVD:n. Samoihin kansiin on kääritty Antin koko tähänastinen ura sekä neljä uutta biisiä. Antti kertoi tiistaina Viihdeuutisille paketin olevan suunniteltu yhtälailla faneille kuin muillekin.
Laulaja Antti Tuisku lauloi tiensä suomalaisten teinityttöjen sydämiin vuonna 2004 Idols-ohjelmassa. Vaikka voittoa ei nuorukaiselle herunutkaan, kisa poiki Tuiskulle menestyksekkään uran viihdemaailmassa. Tuiskua kuullaan pian Shrek 3 -elokuvassa ja syksyllä mieheltä julkaistaan kaikenkattava kokoelma. Koska popparin ura on vasta aluillaan, herää epäilys, että kyse olisi vain fanien rahastuksesta. Antti tyrmää kritiikin toteamalla, että kolmeen vuoteen on mahtunut paljon ja hän on julkaissut kuitenkin jo viisi albumia.
- Mietin itsekin tätä asiaa, mutta kuluneet kolme vuotta ovat olleet niin työntäyteisiä, että en näe mitään ristiriitaa siinä, että kokoelma julkaistaan nyt.
Antin mukaan idea kokoelmasta syntyi keväisellä klubikiertueella.
- Keikoilla oli tosi paljon uutta yleisöä ja varmaan 50 prosentilla ei ollut mun levyä. Ajatus oli tehdä tosi kattava kokoelma, joka on tarkoitettu sekä faneille että niille ihmisille, jotka ei ole mun aiempia levyjä ostanut, Antti luonnehti Viihdeuutisille.
Kokoelma sisältää Antin vanhojen hittien lisäksi neljä uutta kappaletta. Pian radion ensisoittonsa saava Ei aikaa -biisi tehtiin Lontoossa. Biisin tekemisessä oli mukana Sugababes-tyttöbändille hittejä kynäillyt tuottaja Pete Martin. Uusi kappale on Antin mukaan "hyvin erilaista, mutta puhdasta poppia".
- DVD tulee sisältämään Rovaniemi- ja New York -dokkarit, plus materiaalia Malawin matkalta, Malawi-dokkarin, mun kaikki musavideot, pätkiä live-taltioinneista ja mun itse kuvaamaa matskua, Antti paljastaa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta