![]() |
Raptähti Kanye West hioo jo suunnitelmiaan 9. päivä syyskuuta järjestettävää MTV Video Music Awards-gaalaa varten. Viisi ehdokkuuta kahminut Kanye aikoo juhlia kunnolla ja haista kuin kunnon rocktähti.
Suomessa vasta keikalla ollut rapsuuruus Kanye West haluaa olla kuin rokkitähti, tai ainakin haista yhtä paljon kuin päivästä toiseen samoissa kuteissa viihtyvät rokkarit. Golddigger-hitistään kuulun Westin tarkoituksena on haista tulevissa MTV-pippaloissa.
- Aina kun näkee rokkarin, niillä ne ne samat vermeet päällä ja he ovat hikisiä ja kun heidät näkee seuraavana päivänä he haisevat. Se on se juttu rocktähtenä olemisessa, voi pitää samaa asua koko viikon. Joten aion valita yhden todella hyvän asun ja pitää sitä koko ajan. Juhlat tulee olevaan todella kovat, minulla ole aikaa vaihtaa vaatteita, West suunnittelee.
Kanyen video Stronger on ehdolla vuoden parhaaksi musiikkivideoksi. Lisäksi Kanye on tyrkyllä muun muassa vuoden parhaan miesartistin sarjassa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta