![]() |
Ruotsalainen rock-yhtye Kent saapuu Suomeen marraskuussa. Kyseessä ovat Pohjoismaiden kiertueen aloituskeikat.
Yhtye on ollut kiertueestaan vaitonainen ja laittoi liput myyntiin alkujaan vain omilla kotisivuillaan. Kentin fanit ovat löytäneet kiertueen markkinoinninpuutteesta huolimatta. Ruotsin, Tanskan ja Norjan konsertteihin on myyty jo yli 40000 lippua.
Suomessa Kent esiintyy Helsingin kulttuuritalolla 4. ja 5. marraskuuta. Ensimmäinen konsertti on loppuunmyyty ja toisen konsertin lipunmyynti alkaa maanantaina. Järjestäjät ovat väläytelleet mahdollisuutta keskustella kolmannesta keikasta, jos kysyntä on tarpeeksi suurta.
Kent esiintyi Suomessa viimeksi vuonna 2005. Käpylän urheilupuistoon pystytetyssä teltassa seurasi keikkaa noin 10000 fania.
(MTV3-STT)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta