![]() |
Entinen Fugees-tähti Lauryn Hill ilahdutti ja hämmensi fanejaan alkuviikosta Brooklynissä, New Yorkissa. Tähti nimittäin heitti ilmaiskeikan faniensa iloksi, mutta kaikki ei siltikään mennyt aivan nappiin.
Raskaassa meikissä nähty Hill esiintyi 11-henkisen orkesterin kanssa. Konsertissa kuultiin soolohitit, joista monille Hill antoi nyt reggae- ja ska-vaikutteita.
Useita kuulijoita konsertti ei kuitenkaan miellyttänyt, ja niin fanit kuin kriitikotkin lähtivät paikalta melko hämmentyneinä.
- Joskus esiintyminen kuulosti kauniilta, joskus vain lörpöttelyltä. Hillin hymistessä noin kymmenen minuutin ajan yleisö vain istui hiljaa paikallaan miettien mitä tehdä, kirjoitti Rolling Stone -lehti.
Ilmaiskonsertti järjestettiin sen jälkeen, kun Hilliä oli kritisoitu raskaasti Euroopan keikkojen jälkeen. Tähden esiintyminen oli köyhää ja useisiin konsertteihin hän saapui reilusti myöhässä.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta