Mainos

PMMP:tä jälleen viittomakielellä

26.07.2007 13:33
PMMP

Suositun tyttöduo PMMP:n konsertti tulkataan viittomakielelle SunDance Day -tapahtumassa. Konsertti järjestetään 11. elokuuta Hyvinkään kirjastoaukiolla.

PMMP:n musisoi jälleen myös viittomakielellä. Viittomakielen tulkkaus on jatkoa aiemmin kesällä alkaneelle yhteistyölle. Tuolloin viitottiin kolme PMMP:n Kaivarin kesäkonsertissa esittämää kappaletta. Hyvinkään konsertin tulkkaus liittyy Diakonia-ammattikorkeakoulun opinnäytetyöhön, jossa tutkitaan musiikin tulkkausta viittomakielelle. Konsertin tulkkaavat opinnäytetyötään tekevät opiskelijat. Tapahtuma ja tulkattava konsertti on maksuton ja ikärajaton. Pitkälti lauluun perustuva musiikki soveltuu viittojien mukaan hyvin tulkattavaksi visuaaliselle kielelle.

-Viittomakielisten palvelujen kartuttamisen lisäksi tavoitteemme on viedä musiikin tulkkaamista ja viittomakieltä myös valtaväestön tietoisuuteen, kertoo käännöstyöhön osallistuva Anna Oranne.

PMMP jää syksyllä pitkälle keikkataolle, koska duon tummempi puolisko Mira Luoti jää äitiyslomalle. Paula Vesala aikoo puolestaan saattaa opintonsa loppuun keikkataon aikana. PMMP julkaisee joulun alla lastenlevyn.

(MTV3-STT)

PMMP online


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos