![]() |
Britney Spearsin pitkään ja hartaasti odotettu comeback antaa yhä odottaa itseään. Life Style & Weekly - lehden saamien tietojen mukaan Spearsin uusi levy ilmestyy kauppoihin vasta vuonna 2008. Myös Britneyn edustaja on päättänyt lomailla siihen asti, että tähti palaa kunnolla töihin.
Laulaja Britney Spearsin uran suuntaa on vaikeampi ennustaa kuin juhannussäätä. Tähti on vuoropäivin tekemässä "timantinkovaa" comebackia ja vuoroin "jäämässä eläkkeelle". Britney on työstänyt koko kevään uutta levyään, minkä bilettämiseltään on ehtinyt. Uuden levyn on väitetty ilmestyvän syksyllä, mutta yhdysvaltalainen Life and Style Weekly -lehti väittää julkaisupäivän siirtyneen kauas tulevaisuuteen. Lehti väittää Britneyn edustajan Leslie Sloane Zelnikin ottaneen taukoa Spearsin edustamisesta levyn ilmestymiseen asti.
- Britneyn albumin julkaisu siirtyy vuoteen 2008. Jos hänellä ei ole uutta levyä, ei ole mitään syytä tehdä mitään. Edustan häntä vain teoriassa juuri nyt. Sanoin, että jos kerta albumi ilmestyy vasta 2008, pidetään taukoa siihen asti, kunnes meillä on jotain mitä promota, Zelnik kertoo lehdessä.
Syy levyn viivästymiseen on lehden haastatteleman musiikin ammattilaisen mukaan Britneyn huonoissa biiseissä.
- Olen hämmästynyt siitä, ettei levyn julkaisu ole siirtynyt vuoteen 2009. Britneyn levy-yhtiössä ei pidetty yhtään hänen biiseistään, paitsi parista. Levypomot eivät ole tyytyväisiä. Britney ei halua kuunnella ketään. Levy-yhtiön ihmiset halusivat Britneyn tekevän levyä tiettyjen tyyppien kanssa, ja hän taas halusi täysin päinvastaista, jenkkilehden lähde kertoo.
Niin tai näin, Britneyn uudelle levylle etsitään parhaillaan nimeä laulajan
nettisivuilla. Kymmeniä miljoonia levyä myyneen Spearsin edellinen studioalbumi In The Zone ilmestyi syksyllä 2003.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta