![]() |
Pop-prinsessa Britney Spearsin huonoissa tavoissa ei ole mitään uutta, mutta popparin viimeaikainen käytös on saanut jopa tähtien oikkuihin tottuneiden päihdehoitajien hermot kiristymään. Hoitolasta kuiskitaan, että Britney käyttäytyy kuin teini-ikäinen.
- Britneyllä on paha asenneongelma. Hän on hyvin vaativa: hän käyttäytyy kuin 12-vuotias ja saa raivokohtauksia silloin kun hän ei saa mitä hän haluaa.
Hotelleihin ja palvelijoihin koko aikuisikänsä tottunut Britney ei osaa siivota omia sotkujaan.
- Hän kieltäytyy siivoamasta jälkiään ja hän on jopa kysynyt, voisiko hän saada oman siivousapulaisen. Hän pyytää yhtä sun toista, erikoisruokia, kaikki pitää olla erikoista… eikä hän ole ystävällinen kenellekään, parantolassa huokaillaan.
Aikakauslehti Star:n mukaan Britney on kehittänyt itselleen uuden riippuvuuden: nyt poppari vetää alkoholin sijaan litrakaupalla Coca-Colaa. Lehti väittää Britneyn kulauttavan yhden päivän aikana kurkkuunsa jopa 24 tölkillistä mustaa mönjää.
Limukan lipittämisen lisäksi Britney on huolehtinut kunnostaan. Paparazzit bongasit laululintusen pelaamasta tennistä vieroitushoitolan pihalla.
(MTV3)
Anna palautetta