Mainos

Britney Spears pelkää lastensa puolesta

19.02.2007 10:28
Britney Spears

Kalju herättää kummastusta

Viikonloppuna päänsä kaljuksi ajaneen Britney Spearsin tempaus on herättänyt laajalti kummastusta ja kiihdyttänyt spekulaatioita siitä, että poptähti olisi lähellä hermoromahdusta.

Fanien pelkoa tähden kunnosta lisäävät raportit, joiden mukaan Britney olisi kirjautunut päihdeklinikalle viime torstaina juhlittuaan New Yorkin yökerhoissa neljä päivää putkeen. Poppari ei kuitenkaan viihtynyt vieroituksessa kuin vajaan vuorokauden ja palasi viikonlopuksi Kalifornian aurinkoon.

Perjantaina losangelesilaisesta tatuointiliikkeestä bongattu Britney vangitsi ihmisten huomion, ei tatuoinnillaan vaan sokeeraavalla kampauksellaan.

Britneyn kampaaja Esther Tognozzin kertoman mukaan poptähti vaati hiustensa ajamista, mutta Tognozzi ei rohjennut leikata pois Britneyn kutreja oikeusjutun pelossa. Kampaaja yritti estää hurjan muodonmuutoksen vakuuttelemalla popprinsessalle, että kyse on vain hormonaalisesta häiriöstä, ja ettei Britney ehkä haluakaan luopua hiuksistaan nukuttuaan yön yli. Hiustaiteilijan mukaan Spears tarttui hiustenleikkuukoneeseen itse ja ajoi päänsä paljaaksi.

Britney Spears ja rap-muusikon uraa tavoitteleva Kevin Federline ilmoittivat hakevansa avioeroa marraskuussa valtavan mediakohun saattelemana. Siitä lähtien Britney on ollut otsikoissa lähinnä rankan juhlintansa takia. Poptähti on nähty useasti Los Angelesin ja New Yorkin yössä esimerkiksi seurapiiripörrääjä Paris Hiltonin kanssa.

Britneyn sisäpiirin mukaan tähden sekavan käytöksen taustalla on huoli tämän kahden lapsen kohtalosta. Spearsia pelottaa se, että hän menettäisi lastensa huoltajuuden Federlinelle, joka on uhannut vaatia ex-parin jälkikasvun huoltajuutta oikeusteitse.

Katso video Britneyn kaljusta

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos