![]() |
Poptähti Britney Spearsista, 24, eroamassa oleva Kevin Federline, 28, on kieltänyt pariskunnan seksiaktiviteettejä kuvaavan videon olemassaolon. Spearsin haettua avioeroa Federlinesta pari viikkoa sitten, useat juorulehdet arvailivat Federlinen julkaisevan videon kostomielessä.
Nyt myös K-Fed -taitelijanimellä kulkevan Federlinen lakimiehet ovat ilmoittaneet, ettei kyseistä videota ole olemassa ja väitteet Federlinen yrityksistä julkaista sitä ovat "säälittäviä".
Spears ja Federline menivät naimisiin vuonna 2004. Pariskunnan ensimmäinen lapsi Sean Preston syntyi viime vuonna. Perheenlisäystä pari sai tänä syksynä Jayden James -nimisen pojan muodossa.
Avioerohakemuksessaan Spears ilmoitti hakevansa lastensa huoltajuutta. Federline kuitenkin vastasi Britneyllä kertomalla niin ikään havittelevansa parin lasten huoltajuutta. Samalla Federline aikoo vaatia elatusapua yli 60 miljoonaa albumia myyneeltä poptähdeltä, jonka omaisuus arvioidaan BBC:n mukaan noin 123 miljoonan dollarin arvoiseksi.
(MTV3)
Anna palautetta