Chisu ei säästellyt sanojaan piraattikeskustelussa
Laulaja Chisu tuohtui Ylen A-Studio Stream -lähetyksessä, jossa keskusteltiin viime aikoina keskustelua herättänyttä piratismikohua.
Viime viikolla otsikoihin nousi tapaus, jossa 10-vuotias tyttö oli ladannut Chisun Kun valaistun -albumin jääden teosta kiinni Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen tehoiskussa. Tytön isältä vaadittiin laittomasta lataamisesta 600 euron korvauksia. Tapauksen johdosta Chisu on joutunut ikävään tilanteeseen, sillä laulajalla itsellään ei ole tekemistä tehoiskun kanssa.
– Eihän tämä ole hyvää promoa artisteille. Olisi kiva, jos ihmiset jaksaisivat lukea tiedotteet asiasta. Asiasta on olemassa informaatiota. Tiedän, että on ihmisiä, jotka haluavat kaiken olevan ilmaista, joten tämä on heille hyvä tapa purkaa tunteitaan. On helppo syyllistää, että on rahanahne poppari. Tämähän oli heille oikea lottovoitto, Chisu kertoi suorassa lähetyksessä.
Chisun Facebook-sivusto on tällä hetkellä ainoa kanava, jossa aiheeseen liittyvää keskustelua voi käydä näkyvästi. Laulajalla on Facebookissa yli 100 000 tykkääjää.
– Kävin TTVK:n kanssa keskustelua asiasta, ja jo vuonna 2010 on yritetty laittaa eduskuntaan lakiesitystä, ettei olisi mitään 600 euron summaa. Olen pyytänyt tapaamista Paavo Arhinmäen kanssa, mutta hän ei halua tavata asian tiimoilta.
– Ei se nyt ihan niin mene, että yksi artisti yrittää muuttaa koko järjestelmää. Minä teen musiikkia ja sillä selvä. Artistilla on myös vastuu näissä asioissa, ja sen vuoksi istun täällä tänään. En lähde ulkomaille puoleksi vuodeksi, ja odota asian laantuvan. Silloin joku muu saattaa istua jälkeeni tällä samalla penkillä, ja häntä haukutaan kuinka hän on varastanut lapselta tietokoneen. Minullakin on ihmisarvo, vai onko?
Chisu on pettynyt siihen, ettei Arhinmäki halunnut tavata laulajaa kohua herättäneen asian tiimoilta. Laulaja onkin tuohtunut taiteilijoiden saamasta arvostuksesta.
– Olisin halunnut mennä sanomaan, kuinka tämä teollisuus tuo paljon verorahoja valtiolle, mutta me emme saa näköjään mitään vastinetta sille. Jos saisin lapsen joku päivä, ei minulle ole mitään äitiyspäivärahaa, ellen sitä itse itselleni hoida. Muusikoita ei oteta Suomessa vakavasti yrittäjinä. Alallamme on paljon epäkohtia, mutta niitä ei haluta kuunnella. Työmme vaikuttaa aika moneen asiaan. Jos käymme keikalla pienessä kaupungissa, niin se baari saa varmasti asiakkaita sillä, että olemme siellä keikalla.
– Mukanani kulkee paljon muusikoita, teknikoita, bussifirmoja. Tämä ei ole mikään minun juttuni, josta kerään isot rahat, eikä siitä muka mene kenellekään mitään.
Chisu muistuttaa kuluttajia siitä, ettei musiikkia ilmaiseksi jakavien sivustojen toiminta ole ilmaista. Laulajan mukaan sivustot pyörittävät suuria rahamääriä mainostuloilla.
– Piraattisivustoille myydään paljon mainoksia, ja siellä liikkuu rahaa satojen miljoonien eurojen edestä. Musiikki ei ole ilmaista, ja taiteilijat tekevät kovaa työtä saamatta siitä minkäänlaisia korvauksia. Rahat menevät jollekin anonyymille ihmiselle, joka pitää sivustoa yllä. Mielestäni se ei ole oikein. Kyllä siellä rahaa liikkuu, mutta ne eivät mene niille, jotka sitä työtä tekevät.
(MTV3)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Suosituimmat: Viihde
Uusimmat: Viihde
MTV3 viihde Facebookissa
MTV3 Viihde
J. Karjalainen tietää, mikä takaa onnistuneen keikan ja miten pitkällä kiertueella jaksetaan :)
Isac Elliot on jo tottunut innokkaisiin faneihin.
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- Salkkarit-Kalle saa kauan kaivatun kostonsa
- Kahdeksannen luokan päättävä Robin: Tulossa hyvä todistus
- J. Karjalainen keikkaputkesta: Jaksaminen mietitytti
- Janne Kataja muuttaa Seinäjoelle: Harvinaisen mukava kaupunki
- KIDSing-finalistit lauluharjoituksissa, katso kuvat!
- Anni Uusivirta: Haussa halinalle vierelle
- Upea Charlene edusti Cannesissa miesseurassa – kuvat
- Rolling Stones -legenda telttailee rokkifestareilla
- Salkkarit-kevät huipentuu – muistatko dramaattiset päätösjaksot?
- Pop-sensaatio Isac Elliot: Tytöt tulevat kotipihalle
- Paris Hilton suomalaisrakkaastaan: Pian naimisiin ja lapsia
- KIDSing-Jooa toivoo Robinia finaaliyleisöön
- Justin Bieber menettää apinansa Saksalle
- Richie Sambora raivostui Jon Bon Joville: Roskapuhetta
- Sharon Stone, 55, häikäisevän upeana punaisella matolla – katso
- Pertti Kurikan Nimipäivät festarikiertueelle – "Treenattu on"
- Herttuatar Catherine sädehti keltaisessa asussa – katso
- Salkkarit-Tale joutuu pulaan - lähtö Pihlajakadulta uhkaa
- Ruotsalaislehti: He saapuvat Madeleinen häihin
- Redraman ja Backstreet Boys -tähden musiikkivideo julki
- Hausmyllyn suruaika: Keikka peruttiin
- Maailmanluokan tähdet tekemään Angry Birds -elokuvaa
Uutiset
- EK:n Häkämies pidentäisi nuorten koeaikoja
- Etelään luvassa lisää lämpöä
- Viidelle syytteet Espoon räjäytysonnettomuudesta
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupungin turisteille
- Loton ennätyspotti jakautui isovanhemmille ja heidän lapsenlapsilleen
- HS: Kasvuyrityksiin syntyi vauhdilla uusia työpaikkoja
- Pietikäinen: EU-maille saatava yhteinen minimiverokanta
Urheilu
- Rask mokastaan: Näyttää varmasti pahalta tv:ssä – katso video
- Niemi hävisi maalivahtien taiston – San Jose pinteessä
- Rask kompuroi kohtalokkaasti – Bruins-luotsi harmitteli lahjamaaleja
- Filppula pisteille – Detroit järjestämässä yllätystä
- Räikkönen avoimena: Heittäisin puhelimeni pois
- Wolfsburg voitti naisten Champions Leaguen
- Roy Coloradon valmentajaksi – Aittokalliolle parasta mahdollista oppia
Lifestyle
- Tähdet kertovat: Näin George Clooney vastasi kuuluisan haastattelijan kysymyksiin!
- Lastenkasvatusneuvot menneisyydestä kummastuttavat – Lue oudot ohjeet
- Lastenkirjallisuuden asiantuntija: Hyviä kirjoja jää huomaamatta
- Onko sinulla tietämättäsi sieni jaloissa? Näin tunnistat ja hoidat sen
- Enemmän älyä, enemmän himoa? Näin älykkyysosamäärä vaikuttaa seksiviettiin
- Huippugolfarin ruokavinkit: Terästä keskittymistä
- Näillä vinkeillä loihdit herkullisia kasviksia grillaten
























