Elonkerjuun solisti: Näin käy näyttelijänuralleni
Perjantai-iltana on Juha Lagströmin tulikaste Elonkerjuun solistina.
Puolen vuoden treenaamisen jälkeen Elonkerjuu nousee vihdoin yleisön eteen uuden solistinsa kanssa. Helsingin keskustassa soitettava levynjulkaisukeikka on Juha Lagströmin ensimmäinen kunnollinen esiintyminen suositun yhtyeen laulajana. MTV3.fi tapasi Juhan ja bändikaverit Simo Rallin sekä Antero Naalin ennen keikkaa.
– Ei Juha ihan vihreä ollut kun bändiin liittyi, vaan tehnyt musiikkia ja esiintynyt jo aikaisemminkin, Simo toteaa.
– Juha on ihmemies. Tuli mukaan bändiin ja oli kuin olisi aina ollutkin, Antero sanoo.
Juha tunnettiin ennen Elonkerjuuseen liittymistä paremmin näyttelijänä.
– Rockmusiikista kuitenkin tämä taiteellinen esiintymiseni on alun perin lähtenyt ja näytteleminen tuli vasta sen jälkeen, Juha kertoo.
Jatkuuko näytteleminen vielä tunnettuun yhtyeeseen liittymisen jälkeen?
– Nyt olen panostanut pelkästään tähän, enkä ole ottanut näyttelijän töitä vastaan. Tässä on niin paljon uusia asioita, joihin pitää keskittyä.
Onko elokuvan tai teatterin puolelta tullut tarjouksia Elonkerjuun kautta kasvaneen tunnettavuuden myötä?
– On. Eikä siinä ole mielestäni mitään ihmeellistä, jos yleisöä pyritään saamaan tunnettavuuden kautta. Se vaan menee niin tällä alalla.
(MTV3–KALLE VÄISTÖ)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- Viisu-Krista: Polvi vaatii yhä hoitoa
- Brittilehti vertaa Siegfridsiä Britney Spearsiin
- Paniikkia Cannesissa: Oscar-voittajaa uhattiin aseella
- Viisu-Krista finaalista: Katsotaan onko Eurooppa valmis
- Nämä elokuvat ovat Pentti Arajärven mieleen
- Tältä näyttää Cheekin lapsuudenkoti, katso kuva
- Krista vastaa esiintymisjärjestyskohuun
- Ruotsin hovi julkaisi Madeleinen ja Chrisin hääsivut
- Viisu-Krista paljastaa kihlojen tilanteen
- Pentti Arajärvi MM-kisoista: Ruotsi on rakkain vihollinen
- Maajussi-Juha: Hain ohjelmaan kaksi kertaa
- Elastinen MTV3.fin livehaastattelussa – katso
- Reckless Love lämmittelee KISS-yhtyettä
- Victoria Beckham kommentoi miehensä suurta päätöstä
- Tältä näytti maalirohmu Kontiola 10 vuotta sitten
- Iina Kuustonen erosi näyttelijämiehestään
- Marika Krook sai vauvan
- Kaunarit-tähti muutti ulkonäköään roolin vuoksi
- Anna Strömbergin mies tuomittiin pahoinpitelystä
- Euroviisufinaalien esiintymisjärjestys selvisi
- Maajussi-Ville kujeilee: Juhannushäät tiedossa
- Viisu-Krista flirttaili kilpakumppanin kanssa
Uutiset
- EU-ehdotus herättää ihmetystä: onko tämä oleellista?
- Lehti: Euroviisut puolustaa homoja
- Google: Tästä tiedät, jos joku vakoilee sinua älylaseilla
- Afganistanissa vammautuneet suomalaiset taistelevat saadakseen hoitoa
- Nyrkkeilylegenda tuohtui maansa vallanpitäjille
- Bussikuski joutui yllätyshyökkäyksen kohteeksi Lahdessa
- Demarit näreissään Soinin puheista: "Ei ole eläessään tehnyt duunarin hommia"
Urheilu
- MM-seuranta: Sveitsi sensaatiomaisesti MM-finaaliin
- Raanta: Tavoitteena joskus nollata Sedinit
- Leijonien kultaunelma murskaksi
- Sveitsiltä avausmaali USA:n verkkoon
- Leijonat nollannut Enroth: "Kanada oli ilman muuta parempi"
- Suomi oli valmistautunut Sedineihin "hyvin tarkkaan"
- Granlund: Niin väärin kuin se on sanoakin...
Lifestyle
- Euroviisufanien uskomaton teemahuone – katso kuvat!
- Haluatko pysyä nuoren näköisenä? Tämä on pahimpia uhkiasi
- William Shakespearen Romeo + Julia – oletko huomannut tätä elementtiä hittielokuvassa?
- Hulluimmat ja luovimmat konstit olutpullon korkkaamiseen
- Yllättävä niksi: Näin saat makkaroista täydellisiä
- Asiantuntijan vinkit: Näin isket seuraa baarissa
- Lukijat kertovat: Näin selvisimme pettämisestä


























