Robin yllätti koulumenestyksellään
Teinitähti Robin on tyytyväinen saamaansa todistukseen.
Laulaja Robin pääsi muiden koululaisten tapaan kesälaitumille viime viikonloppuna. Seitsemännen luokan päättänyt Robin kertoo MTV3.fille todistuksensa olleen keskiarvoltaan kahdeksikon luokkaa. Lahjakkaan Robinin todistuksessa musiikki sai kympin arvosanan.
– Olen ihan tyytyväinen todistukseeni, kun ottaa huomioon, että tässä on kuitenkin tullut tehtyä näitä musiikkihommia.
Usein musiikkiuran viedessä mennessään jää opintoihin keskittyminen vähemmälle ja numerot huononevat. Toisin on kuitenkin Robinin kohdalla.
– Ei tämä musiikki ole hirveästi vaikuttanut, itse asiassa paransin jopa numeroitani viime vuodesta. Todistuksen keskiarvo nousi 0,25 prosentilla, Robin kertoo.
Robin on tyytyväinen siihen, että koulussa hänen intoaan musiikkiin on ymmärretty. Laulaja kertoo, että hänelle on kertynyt poissaoloja kuitenkin vain suurin piirtein saman verran kun muillekin.
– Hinku musiikintekoon on kova, mutta kyllä koulut täytyy ensin käydä. Pitää opiskella, että on sitten koulutusta eikä vain elä musiikin varassa. Yläasteen jälkeen voisin harkita musiikkilukiota, Robin miettii.
Katso Robinin uunituore Hiljainen tyttö -musiikkivideo tästä.
(MTV3)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Suosituimmat: Viihde
Uusimmat: Viihde
MTV3 viihde Facebookissa
MTV3 Viihde
Laulaja Jonne Aaron MTV3:n nettilivessä tiistaina 21.5. klo 15.00 alkaen. Osallistu liveen ja lähetä kysymyksesi Jonnelle!
Duudsoneiden ralli ei nyt ihan käynnistynyt parhaalla mahdollisella tavalla, voi Dumbo!
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- Nämä kappaleet kuullaan KIDSing-finaalissa
- Krista Siegfrids palasi kotiin
- Vain MTV3.fi:ssä: Katso video Antti Tuiskun yksityiskeikalta!
- Sofia Hellqvist teki historiaa
- Victoria Beckham itki miehensä viimeisessä ottelussa
- Kaunarit-tähden uusi aluevaltaus: Laulu-ura viritteillä
- Rihanna putsasi palkintopöydän Billboard Music Awardseissa
- David Hasselhoff maanantaina Suomessa
- Duudson-Jukka rallista: Jouduimme liftaamaan
- Madeleinen asu vei huomion vatsan seudulle
- Viisufanit: Surkea tulos, mutta olemme ylpeitä
- Madeleinen ja Chrisin kuulutuksia seurasi yllätysvieras
- Tamin tyyli rauhoittui MM-turnauksen loppua kohti – katso
- Duudsoneiden auto hajosi Gumball-rallissa – kuvat
- Siegfrids jäi ilman sormusta: Ei kaikkea hyvää kerralla
- Hausmyllyssä vaikuttanut Poju Kauppisesta: Hieno ihminen
- Ruotsissa juhlitaan Madeleinen ja Chrisin kuulutuksia
- Hausmyllyltä koskettava muistokirjoitus laulajalle
- Euroviisujen tulokset – näin pisteet jakautuivat
- Hausmyllyn Kauppinen muisteli uraa Syksyn sävel -retrossa
- Hausmylly-bändin jäsen kuoli 44-vuotiaana
- Viisuvoittaja hermoili loppuun asti
Uutiset
- Huikea suomalaisvisio: Robottiautot mullistavat liikenteen
- Tukes kuulee ilokaasukauppiaita – Iloisia keittiöpoikia uhkaa myyntikielto
- Kiinan johto huolestui kansansa käytöksestä - "Liian äänekkäitä"
- Korhonen: Myös pienet autot voisivat toimia mopoautoina
- Tässä on Jollan odotettu kännykkä - Katso ominaisuudet
- Entisen naisystävänsä sähköposteja lukeneelle miehelle ehdollista
- Gumball-ralli Suomessa – 20:lta lähti kortti saman tien
Urheilu
- Ruotsin hyökkääjä vie kultamuiston kuolleen maalivahdin haudalle
- Niemiselle jatkosopimus – Tapparalle kovan luokan paluumuuttaja
- McLaren aikaisti teknisen pomonsa lähtöä
- Aravirta: Leijonien perinteinen vahvuus tänä vuonna heikompi
- Menestysvalmentaja jätti Napolin – "Aikani on tullut täyteen"
- Ruotsin lätkäfaneja odotti Sergelin torilla pettymys
- Ecclestone lahjuskohusta: Toivoisin olevani syyllinen
Lifestyle
- Kotia kohti: Asumisoikeusasunto on loistava tapa säästää
- AVA Elokuva: Yön painajainen
- Tämä tuttu maitotuote parantaa ruokavaliosi laatua
- Yötyöläinen, näin pysyt virkeänä!
- AVA-aihe: Lähetä kanavalle valokuvasi!
- Cannesin kohokohdat: Nämä tähtityylit huomattiin
- Tutkimus: Kodin eri käyttötarkoitukset – mitä ryhmää edustat?

























