Apocalyptica-rokkari pahoinpitelystä: Muilutettiin ilman syytä
Maailmalla suurta suosiota nauttivan yhtyeen solisti Eicca Toppinen joutui täysin yllättäen pahoinpitelyn uhriksi Kanadassa.
Kahden lapsen isä pahoinpideltiin lauantaina ennen yhtyeen toista Calgaryn-keikkaa. MTV3.fi tavoitti Toppisen Etelä-Amerikasta, jonne Apocalyptican kiertuekaravaani jatkoi matkaansa Pohjois-Amerikasta. Yhtyeellä on Kolumbiassa, Brasiliassa, Chilessä ja Uruguayssä kuusi keikkaa, ennen kuin rokkarit palaavat takaisin koti-Suomeen.
– Muilutettiin ilman syytä ja tempaistiin taju kankaalle. Tikkejä tuli takaraivoon, Toppinen kertoo.
Yhtye ei kuitenkaan perunut lauantaiksi sovittua keikkaa, vaikka paikalle tilattiin myös ambulanssi. Iltalehden mukaan rokkarilla on pahoinpitelyn seurauksena myös turvotusta naamassa.
Apocalyptica esiintyy kesällä myös 10 keikan verran Suomessa. Ensimmäinen Suomen keikka on 8. kesäkuuta Espoon Kivenlahtirockissa. Heidät nähdään myös muun muassa Tuskassa, Ruisrockissa ja Savonlinnan Oopperajuhlissa.
(MTV3-ANN-MARI LEINONEN)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Suosituimmat: Viihde
Uusimmat: Viihde
MTV3 viihde Facebookissa
MTV3 Viihde
Duudsoneiden ralli ei nyt ihan käynnistynyt parhaalla mahdollisella tavalla, voi Dumbo!
Surullisia uutisia: Hausmyllyn jäsen on kuollut yllättäen.
http://www.mtv3.fi/viihde/musiikki.shtml/hausmylly-bandin-jasen-kuoli-44-vuotiaana/2013/05/1757868
www.mtv3.fi
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- Hausmyllyssä vaikuttanut Poju Kauppisesta: Hieno ihminen
- Ruotsissa juhlitaan Madeleinen ja Chrisin kuulutuksia
- Hausmyllyltä koskettava muistokirjoitus laulajalle
- Euroviisujen tulokset – näin pisteet jakautuivat
- Hausmyllyn Kauppinen muisteli uraa Syksyn sävel -retrossa
- Hausmylly-bändin jäsen kuoli 44-vuotiaana
- Viisuvoittaja hermoili loppuun asti
- Oliko Siegfridsin suudelma liikaa Euroopalle?
- Viisu-Krista lähes jumbosijastaan: Meillä oli hienoin show
- Suomelta eniten viisupisteitä Norjalle
- Viisufiasko: Siegfrids jäi lähes viimeiseksi
- Tanska voitti euroviisut!
- Ruotsin pääministeri yllätti viisusketsissä
- MTV3.fin viisuseuranta: Finaalin käänteet hetki hetkeltä
- Ruotsi jätti Suomen ilman viisupisteitä
- Krista haastettiin: Miesten välinen suudelma viisufinaalissa
- Euroviisut: Jean Paul Gaultierin kustannuksella vitsailtiin
- Viisu-Krista paljastaa: Villi meno takahuoneessa
- Ministeri kerää Kristalle ääniä
- Suomen pisteet kertova Wheeler esitteli illan asunsa
- Espanjan viisukaunotar on F1-kuljettajan entinen vaimo
- Viisu-Krista finaalin vedostaan: Mikä euforia!
Uutiset
- Tässä ovat maailman rikkaimmat ja omalaatuisimmat miljardöörit
- Kurier: Lunnasrahoja ei maksettukaan
- Boston-jahdissa kuollut poliisi saa nimikko-oluen
- Poliisi sai Turun ampujaksi epäillyn kiinni
- Äiti syöksyi pelastamaan lastaan – virta meinasi viedä molemmat
- Suomalaiset merihädässä Atlantilla – vene rikki ja juomavesi loppumassa
- Karkuri irvaili poliiseille Facebookissa - ja tässä tulos
Urheilu
Lifestyle
- Miltä naisen orgasmi todella näyttää? Hekuman huipusta tuli hysteerisen kaunista taidetta
- Paranna aineenvaihduntaa: Lisää nämä 10 tehoainesta ruokavalioosi!
- Kodistasi löytyy todellisuudessa kolmenlaisia esineitä
- Luonnollinen rusketus purkista – näillä tuotteilla teet sen!
- Erikoinen ihotrendi rantautumassa Suomeen – varo!
- Testaa tämä chilikikka – maku paranee!
- Naiset kertoivat seksialoitteista: "Mies hyppää päälle kuin sonni"
























