Näin The Rasmus on tienannut
Suomalainen menestysbändi The Rasmus julkaisee uuden levyn tauon jälkeen.
The Rasmus julkaisi edellisen albumin lähes neljä vuotta sitten. Fanien odotus päättyy keskiviikkona, kun uusi levy näkee päivänvalon. Bändin parhaimpina menestysvuosina laulaja Lauri Ylönen oli Suomen kovatuloisin kulttuurihenkilö.
Yhtyeen jäsenet ovat tienanneet ihan mukavasti viime vuosina, vaikka uutta materiaalia ei olekaan julkaistu. Bändin tulokuningas on ollut Lauri Ylönen.
Ylönen tienasi vuonna 2008 yli 500 000. Rumpali Aki Hakalan tulot olivat samana vuonna noin 72 000 euroa, basisti Eero Heinosen 98 000 euroa ja kitaristi Pauli Rantasalmen 107 000.
Vuonna 2009 Ylönen sai kokoon 277 000 euroa, joka edelliseen vuoteen verrattuna putosi melkoisesti. Muiden jäsenten tulot sen sijaan nousivat. Hakala hakkasi rumpuja 92 000 euron edestä, Heinonen sai 101 000 euron ansiotulot ja Rantasalmi 170 000 euroa.
Vuonna 2010 Ylönen sai ansiotuloja 234 000 euroa. Hakalan tulot jäivät 58 000 euroon, Heinonen tienasi 79 000 ja Rantasalmi 96 000 euroa.
Vuoden 2011 verotietoja ei ole vielä saatavilla.
(MTV3)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Suosituimmat: Viihde
Uusimmat: Viihde
MTV3 viihde Facebookissa
MTV3 Viihde
Duudsoneiden ralli ei nyt ihan käynnistynyt parhaalla mahdollisella tavalla, voi Dumbo!
Surullisia uutisia: Hausmyllyn jäsen on kuollut yllättäen.
http://www.mtv3.fi/viihde/musiikki.shtml/hausmylly-bandin-jasen-kuoli-44-vuotiaana/2013/05/1757868
www.mtv3.fi
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- Duudsoneiden auto hajosi Gumball-rallissa – kuvat
- Siegfrids jäi ilman sormusta: Ei kaikkea hyvää kerralla
- Hausmyllyssä vaikuttanut Poju Kauppisesta: Hieno ihminen
- Ruotsissa juhlitaan Madeleinen ja Chrisin kuulutuksia
- Hausmyllyltä koskettava muistokirjoitus laulajalle
- Euroviisujen tulokset – näin pisteet jakautuivat
- Hausmyllyn Kauppinen muisteli uraa Syksyn sävel -retrossa
- Hausmylly-bändin jäsen kuoli 44-vuotiaana
- Viisuvoittaja hermoili loppuun asti
- Oliko Siegfridsin suudelma liikaa Euroopalle?
- Viisu-Krista lähes jumbosijastaan: Meillä oli hienoin show
- Suomelta eniten viisupisteitä Norjalle
- Viisufiasko: Siegfrids jäi lähes viimeiseksi
- Tanska voitti euroviisut!
- Ruotsin pääministeri yllätti viisusketsissä
- MTV3.fin viisuseuranta: Finaalin käänteet hetki hetkeltä
- Ruotsi jätti Suomen ilman viisupisteitä
- Krista haastettiin: Miesten välinen suudelma viisufinaalissa
- Euroviisut: Jean Paul Gaultierin kustannuksella vitsailtiin
- Viisu-Krista paljastaa: Villi meno takahuoneessa
- Ministeri kerää Kristalle ääniä
- Suomen pisteet kertova Wheeler esitteli illan asunsa
Uutiset
- MT: Ministeri laskemassa ajokortin opetusluvan hintaa
- Kerrostaloa evakuoidaan tulipalon vuoksi Helsingissä
- Jollan älypuhelin julki tänään
- Merihätään joutuneet suomalaiset saivat apua Atlantilla
- Bussilakko jatkuu edelleen Vantaalla
- Asiantuntijat: Väkivaltaa kokeneille liian vähän apua
- Vakoojaksi epäilty amerikkalaisdiplomaatti lähti Venäjältä
Urheilu
- Finaalitappio musersi – Sveitsin kapteeni pidätteli itkua
- Ruotsille MM-kultaa - kotikisojen kirous murtui
- Kontiola MM-turnauksen paras hyökkääjä
- Rask napsi kiekot – Bostonilla vahva ote sarjasta
- Ruotsalaista sankaruutta myös NHL:ssä – Ottawalle dramaattinen voitto
- Kultakypärät päähän ja pokaali ilmaan
- Oliko Ruotsin tärkeä maali paitsio?
Lifestyle
- 2. Tahrattu maine
- Miltä naisen orgasmi todella näyttää? Hekuman huipusta tuli hysteerisen kaunista taidetta
- Paranna aineenvaihduntaa: Lisää nämä 10 tehoainesta ruokavalioosi!
- Kodistasi löytyy todellisuudessa kolmenlaisia esineitä
- Luonnollinen rusketus purkista – näillä tuotteilla teet sen!
- Erikoinen ihotrendi rantautumassa Suomeen – varo!
- Testaa tämä chilikikka – maku paranee!
























