![]() |
Lauri Tähkä ei kertomansa mukaan ole seurannut Elonkerjuun paluuta.
Iskelmä Gaalaan Tampere-talolle sunnuntai-iltana saapunut Lauri Tähkä kertoi olleensa keikalla edellisenä iltana Kankaanpäässä, josta alkoi kevätkiertue. Sen jälkeen keikkoja on tiuhaan tahtiin aina syksyyn saakka.
- En tiedä mitä syksyllä teen. Varmaan alan tekemään biisejä. Ei tarvitse juosta paniikissa. Teemme lähes sata keikkaa, Lauri Tähkä kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.
Lauri Tähkä jätti Elonkerjuu-bändinsä sähköpostitse maaliskuussa 2011. Monet luulivat bändin tarun olevan loppu, mutta toisin kävi. Uusiutuminen on Tähkän mukaan taiteilijalle välttämätöntä.
- Se on taiteilijan pakko. Se on elinehto.
Lauri Tähkä suuntasi soolouralle. Tammikuun lopulla Elonkerjuu puolestaan tiedotti uuden solistin olevan lapualainen näyttelijä ja laulaja Juha Lagström.
Tähkä ei kertomansa mukaan ole seurannut Elonkerjuun tilannetta, sillä mies oli pitkään lomalla.
- En ole seurannut. Olin kuusi viikkoa lomalla. Kaikki kunnia kaikille. Mikä minä olen ihmisille sanomaan. En ole seurannut mitään, että mitä puuhataan. Minulla on paljon omassakin. Mahtavaa, että siellä on uusi laulaja ja toivotan kaikkea hyvää heille.
(MTV3-JARI KUPIAINEN)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta