![]() Paula Koivuniemi |
Suomen valovoimaisimpiin artisteihin lukeutuva Paula Koivuniemi on viihdyttänyt suomalaisia jo viidellä vuosikymmenellä.
Paula Koivuniemen ura alkoi jo 1960-luvulla, mutta eläkkeelle jäämistä hän ei ole vielä edes miettinyt. Rockhenkisen laulajattaren keikoilla rokkaavat niin nuoremmat kuin vanhemmat fanit ja kuusikymppinen Paula on esiintynyt myös nuoremman polven edustajien kanssa.
– Vauhti ei hidastu. Elän nyt parasta aikaa! nainen toteaa.
Pitkään uraan on mahtunut myös lukuisia Syksyn sävel -kilpailuja. Ensimmäisen kerran Paula nähtiin kisassa vuonna 1974, jolloin kappaleena oli Yksi vain. Kyseisellä kappaleella sijoitus oli viides.
Neljä vuotta myöhemmin hän nappasi kolmannen sijan Sua vasten aina painautuisin -laulullaan, joka kuuluu naisen ohjelmistoon edelleen.
– Melodia on hieno ja kertosäkeen teksti on ihana, kokonaisuus on hieno. Vielä tänäkin päivänä nuoret osaavat laulaa sen mukana, Koivuniemi kertoo.
Katso Paulan haastattelu Syksyn sävel -sivuilta.
Daa-da daa-da - Syksyn sävel -retro perjantaisin klo 19.30 MTV3-kanavalla.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta