Mainos

Jenni Vartiainen päättää kiertueensa poikkeuksellisesti

22.06.2011 16:44
Jenni Vartiainen päättää kiertueensa poikkeuksellisesti

Laulaja Jenni Vartiainen Seinäjoen Provinssirockissa 2011.


Yli 120 000 kappaletta Seili-albumiaan myynyt, ja Emma-gaalassa palkintopöydän putsannut Jenni Vartiaisen kiertueen päätöskonsertti nähdään myös elokuvateattereissa.

Seili-kiertueen päätöskonsertti nähdään Helsingin Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 28. elokuuta ennen laulajan jättäytymistä pidemmälle tauolle. Erityislaatuinen konsertti nähdään suorana live-esityksenä ensimmäistä kertaa Suomessa myös Finnkinon teattereissa 11 paikkakunnalla.

– Kun astuin ensi kertaa Kansallisteatterin suurelle näyttämölle tiesin, että päätöskeikan kuuluu tapahtua täällä. Tämän kruunaa vielä se, että keikan voi seurata suorana niin monessa kaupungissa samaan aikaan, Jenni Vartiainen iloitsee tiedotteessa.

Konsertin toteuttaa yhteistyössä Warner Music Finland ja Finnkino.

– Olemme todella innoissamme mahdollisuudesta tuoda konsertti valkokankaillemme, onhan Jenni Vartiainen kiistatta yksi Suomen suurimmista artisteista. Luvassa on takuuvarmasti unohtumamaton konsertti ja hieno elämys, Finnkinon projektipäällikkö Kaj Itämäki sanoo.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos