Laulaja Lady Gaga purskahti kyyneliin dokumentin kuvauksissa.
Gagasta kuvattiin dokumenttia HBO-kanavalle, kun raskaat asiat saivat laulajan kyynelehtimään. Supertähteys ei ole auttanut naista karistamaan menneisyytensä haamuja, Gaga kertoo dokumentilla tuntevansa itsensä välillä pieneksi, koulukiusatuksi tytöksi.
Dokumentista on nähtävissä esimakuna pieni pätkä, jossa Gaga romahtaaa kesken keikalle valmistautumisen. Dokumentti on kuvattu viime vuonna naisen Amerikan Monster Ball -kiertueella, New Yorkin kuuluisan keikka-areenan, Madison Square Gardenin takahuoneessa. Gaga purskahtaa kyyneliin ja kertoo tuntemuksiaan kameralle.
– Tunnen edelleen välillä olevani luuseri, jota kiusattiin koulussa. Mutta minun pitää vain koota itseni ja hokea itselleni aamuisin, että olen tähti selvitäkseni päivistä ja ollakseni fanejani varten.Välillä minusta yhä tuntuu siltä, että minut yritetään tuhota, mutta taistelen jokaisen fanini puolesta. Fanieni, joista tuntuu samalta kuin minusta tuntui ennen, Gaga kertoo kyynelehtien dokumentissa.
Keikoillaan Gaga onkin kehottanut nuoria fanejaan olemaan tyytyväisiä itseensä juuri sellaisina, kuin he ovat. Myös naisen hittikappale ja albumi Born This Way kielii samaa sanomaa.
Katso pätkä dokumentista tästä.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta