![]() Remu Aaltonen joutui perumaan Ruotsin-keikat. |
Muusikko Remu Aaltonen joutui perumaan pääsiäiseksi suunnitellut keikat Ruotsissa. Ilta-Sanomissa Remu sanoo, että heittelehtivän verenpaineen takia riskit ovat liian suuret.
Keikkojen lisäksi lääkäri kielsi Hurriganes-legendalta pari muutakin asiaa.
– Kiellettiin bylsiminen (seksi) ja soittaminen. Hyvä, että saan edes vessassa käydä, Remu kertoo Ilta-Sanomissa.
Muusikon parin viikon sairausloma päättyy vappuna, jolloin on tarkoitus nousta keikkalavalle seuraavan kerran. 63-vuotias Remu vietiin sairaalaan huhtikuun 11. päivä vahvan huimauskohtauksen vuoksi. Häntä hoidettiin Helsingissä Meilahden sairaalaan neurologisella osastolla.
– Verenpaine heittelehtii miten sattuu. Se on mun epäsäännöllisen elämän syytä. Ei ole iltaa, ei ole aamua. Kai ikäkin tässä vaikuttaa, Aaltonen sanoo Ilta-Sanomissa, ja lisää, että hänen mukaansa mistään sairaudesta ei ole kyse.
Lähde:
Ilta-Sanomat
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta