Mainos

Anna Abreu IS:ssä: Turvakamerat suojaavat kotia

19.03.2011 10:37
Anna Abreu IS:ssä: Turvakamerat suojaavat kotia

Anna Abreu yllättää uudella Hysteria-videollaan.


Suomen suosituimpiin naislaulajiin lukeutuvan laululintusen menestyksellä on ollut myös varjoisa puoli. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

Musiikkitaivaan tähdistöön vuoden 2007 Idolsista ponnistanut Anna Abreu on elänyt kyseisen vuoden jälkeen omaa unelmaansa. Taskuvenuksen levyt ovat myyneet kuin häkä ja yhteisen levymyynnin lukumäärä alkaa lähennellä jo 200 000 kappaletta.

Menestyksen takana on kuitenkin aina varjopuolia, joista Anna avautuu Ilta-Sanomien haastattelussa. Monelle nuoren naisen menestyminen on ollut kova paikka ja Anna onkin joutunut häiriköinnin kohteeksi.

Fanipostin joukossa on ollut härskejä viestejä reippaasti vanhemmilta miehiltä, mutta törkyviestejä pahimpia ovat olleet automurrot joiden kohteeksi Annan menopeli on joutunut neljä kertaa.

Automurtojen seurauksena Anna asennutti rivitaloasuntonsa pihalle turvakamerat. Lisäturvaa tuo vielä turvakameroista varoittavat kyltit sekä kirkkaat liiketunnistinvalot.

Vaikka huippusuosio onkin tuonut ikäviä lisäpuolia, elää Anna kuitenkin unelmaansa.

– Rakastan mun duunia, vaikka tämä onkin välillä rankkaa ja stressaavaa. En pidä mitään itsestään selvänä, ja pyrin nauttimaan joka hetkestä, laulajatar tunnustaa lehdessä.

Anna Abreun neljäs levy Rush ilmestyy tämän kuun lopulla.

Lähde: Ilta-Sanomat

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos