Mainos

Anna Abreu Me Naisissa: En enää itke olevani ihan surkea

17.03.2011 09:19
Anna Abreu Me Naisissa: En enää itke olevani ihan surkea

Anna Abreu uskoo nykyään itseensä enemmän kuin ennen.


Laulajatähti Anna Abreu, 21, kertoo Me Naiset -lehdessä huiman menestyksen synnyttävän myös paineita ja pelkoa kaiken loppumisesta.

Anna myöntää edelleen joskus epäilevänsä omia taitojaan artistina. Hän ottaa helposti itseensä jos keikka tai studiopäivä ei suju hänen odotustensa mukaan. Anna kertoo, ettei tunne ketään niin itsekriittistä ihmistä kun hän itse.

– Vanhoja keikkatallennuksia kuunnellessa tulee tunne, etten olekaan aina ollut niin hyvä kun olen kuvitellut olevani, Anna mainitsee lehdessä.

Laulajatar kertoo Me Naisille opettelevansa eroon kriittisyydestä itseään kohtaan amerikkalaisten elämäntaito-oppaiden avulla.

– Harjoittelen elämänhallintavinkkejä vaihtelevalla menestyksellä. Edelleenkin minun on ajoittain vaikea uskoa itseeni, mutta enää en sentään itke olevani ihan surkea.

Tulevaisuuden suunnitelmista tähti paljastaa muun muassa sen, että etsii uutta asuntoa Helsingin keskustasta. Nykyään Annalla on omistusasunto Vantaalla.

Anna neljäs albumi Rush julkaistaan 8. huhtikuuta. Hänen edellisiä albumeitaan on myyty yhteensä jo melkein 180 000 kappaletta.

Lähde: Me Naiset

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos