![]() Anna Abreu |
Uutta levyään studiossa työstänyt laululintunen on intoa täynnä uuden levynsä tiimoilta. Fanien vastaanotto kuitenkin jännittää, kertoo Ilta-Sanomat.
21-vuotiaan laulajattaren uusi albumi näkee päivänvalon maaliskuun lopussa. Uudelta pitkäsoitolta saadaan esimakua Hysteria-sinkun myötä, joka edustaa albumilta erilaisempaa musiikkityyliä.
– Jännitän hieman fanien vastaanottoa, koska ensimmäinen sinkku Hysteria on erilaista kuin levyn muu materiaali. Kappaleet ovat urbaania poppia, hieman erilaista kuin aikaisemmat levyni. Haluan kehittyä ja kokeilla uutta, mennä koko ajan eteenpäin, Anna sanoo lehdelle.
Nuoresta iästä huolimattaan Annalla on vankka fanikunta, josta laulaja haluaa pitää myös hyvää huolta.
– Fanit pysäyttävät minua koko ajan kadulla ja lähettävät jopa ihan oikeita kirjeitä. Facebookissa olen heihin yhteydessä päivittäin. Se tuntuu upealta. Tunnen olevani yhtä heidän kanssaan, Anna hehkuttaa.
Lähde:
Ilta-Sanomat
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta