![]() Jenni Vartiainen. |
Suomen tämän vuoden myydyimmän albumin tehnyt supersuosittu Jenni Vartiainen ei saanut presidentti Haloselta kutsua Linnan juhliin.
Vuoden odotetuimmat kutsut ovat taas kolahtaneet postiluukuista, kun presidentin kanslia on lähettänyt tämän vuoden Linnan juhlien kutsut.
Moni suomalainen olisi odottanut näkevänsä Linnassa myös Jenni Vartiaisen, joka on tällä hetkellä Suomen suosituin naisartisti.
Jennin Seili-albumi on ollut ilmestymisestään lähtien Suomen albumilistan kärjessä ja albumia on myyty marraskuun loppuun mennessä reilu 78 000 kappaletta. Seili-albumi saavuttaa pian multiplatinaa.
Suuren albumimyynnin lisäksi Jenni on kunnostautunut myös yhteiskunnallisten asioiden puolestapuhujana. Tänä vuonna Jenni on ollut mukana raiskauskriisikeskus Tukinaisen nettiprojektissa suojelijana.
Edellisen Ihmisten edessä -albumin myötä laulajatar palkittiin Setan Asiallisen tiedon omena -palkinnolla vuonna 2008. Ihmisten edessä -kappale kertoi koskettavasti samaa sukupuolta olevien naisten välisestä rakkaudesta.
(MTV3–ANN-MARI LEINONEN)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta