Idols-tähti Anna Abreu kertoi MTV3.fin Viihdeuutisille, ettei häntä enää nähdä vaaleissa hiuksissa. Farkuilla saa naisen mukaan korostaa takapuolta.
Noin kuukausi sitten kauniin otsatukan leikkauttanut Anna Abreu kertoi Hope-yhdistyksen Hetki Lapselle -hyväntekeväisyyskalenterin pressitilaisuudessa, ettei hän aio enää värjätä hiuksiaan vaaleiksi.
– En usko, että vaaleita hiuksia mulla tullaan enää näkemään. Näin jälkeenpäin ajatellen ne eivät sopineet mulle, ehkä vaaleat hiukset eivät sovi ihonväriini, Anna kertoo.
Hope-kalenterissa Anna nähdään tammikuun mallina. Pressitilaisuuteen kaunotar oli pukeutunut omien sanojensa mukaan rentoihin perusvaatteisiin. Aiemmin syksyllä Anna suunniteli itselleen täydellisesti sopivat farkut yhteistyössä Cola-Cola Lightin ja vaateketju VILAn kanssa, joten nainen tietää, millaiset ovat hyvät farkut.
– Suunnittelemani farkut ovat yksinkertaiset ja hyvin istuvat. Ne korostavat hyvin peppua ja sehän saa korostua, emme me halua takamusta litistääkään, Anna nauraa.
![]() Anna Abreu |
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta