![]() Kymppilinja eli Sami Grönroos, Janne Ordén ja Niko Lith. |
Kymppilinja-yhtye joutui rajuun ketjukolariin keikkamatkallaan Pihtiputaalla, Keski-Suomessa.
Yhtyeen laulaja Janne Ordén kertoo onnettomuuden sattuneen vähän ennen Pihtipudasta, jossa bändillä oli keikka perjantaina.
– Edellämme ajanut herrasmies päätti tehdä lukkojarrutuksen ja kääntyä yhtäkkiä vasemmalle. Keli oli liukas, ja me ajoimme hänen peräänsä. Ja meidän perässämme ajanut törmäsi meidän perseeseemme, hän kertaa tapahtumia.
Kymppilinjan pojat selvisivät kolarista säikähdyksellä, mutta heidän perässään ajaneilla ei käynyt yhtä hyvä tuuri.
– Siitä autosta lähti useampi henkilö sairaalaan. En tiedä tarkemmin, miten heidän kävi. Ikävä homma, Ordén pahoittelee.
Bändiläisten auto kärsi vahinkoja, ja sen verran peräänajo nytkäytti, että Ordénin niska nyrjähti.
– Täytyy seurata, että tuleeko se tuosta kipeämmäksi. Ja kyllähän tuollainen tilanne myös säikäyttää. Mutta oli meillä onni onnettomuudessa.
(MTV3–ANULIINA TULLA)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta