![]() |
Tamperelainen rockbändi TAP halusi kunnioittaa Kimin saavutuksia niin ihmisenä kuin urheilu-uralla ja kirjoitti miehen elämästä biisin.
– Diggailen Kimin elämäntyyliä ja asennetta. Se on ylivoimaisesti mun lempiäijä. Olen pelannut jääkiekkoa ja ollut nuorten maajoukkueleireillä, jossa ovat olleet Teemu Selänteet ja muut, mutta ei niistä kukaan ole Kimin tasoinen jätkä, bändin solisti Juha hehkuttaa suomalaista rattitaituria.
Kiellä kaikki -nimisen kappaleen inspiraatio nousi Jäämiehen saamasta kohtelusta Ferrari-tallin tiimoilta. Kappale kertoo Kimin elämänviivasta, sen kaikkine hyvine ja huonoine puolineen.
– Kimi ajoi maailmanmestaruuden ja teki hyviä juttuja tallille. Sitten Kimille tehtiin paska auto ja kaikki meni sen jälkeen päin helvettiä. Sitten se lopulta sysättiin sivuun. Sen takia sanoissa puhutaan "kynä paperille sinusta kirjoittaa, ne sanat jotka täällä kantaa hedelmää. Vain pieniin kansiin kätesi jäljet jää, kun taas sivua käännetään".
Laulajan mukaan Kimin asenne on kuitenkin ollut aina mahtava. Mitä sitä selittämään omia asioita muille, koska ne kuitenkin aina käännetään toisin päin.
– "Kiellä kaikki, tai aina kuulla saat, kuinka kaikki susta puhuu taas". Niin se vaan menee. En tunne Kimiä henkilökohtaisesti, mutta toivottavasti Kimi kuulee biisin. Se on kunnianosoitus hänelle.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta