Mainos

Lordin bisnekset hiipuivat – yhtiöillä vaatimattomat liikevoitot

26.08.2010 13:04
Lordin laulaja Mr. Lordi eli Tomi Putaansuu. (Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva)

Lordi-yhtyeen keulahahmo Mr. Lordi eli Tomi Putaansuu on mukana neljän musiikki- ja ravintola-alan yrityksen toiminnassa.

Tuoreiden tilinpäätöstietojen mukaan yrityksistä ei ole kasvanut varsinaisia rahasampoja. Lordi Enterprises Oy:n liikevaihto oli viime vuoden lokakuussa päättyneellä tilikaudella 462 000 euroa, josta voittoa verojen jälkeen jäi vaivaiset 4 400 euroa.

Vuonna 2008 yhtiö tahkosi lähes puolet pienemmällä liikevaihdolla voittoa melkein 60 000 euroa. Putaansuu on muun muassa kustannus- ja julkaisutoimintaa harjoittavan yhtiön hallituksen jäsen. Myös hirviöbändin muut jäsenet istuvat yhtiön hallituksessa.

Lordisign Oy:ssä on Putaansuun lisäksi mukana hänen vaimonsa Johanna Askola-Putaansuu. Yhtiö hyödyntää muun muassa teoksiin liittyviä tekijänoikeuksia. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 39 500 euroa, josta voittoa tuli 3 200 euroa. Toissa vuoden tulos painui 23 000 euroa pakkaselle.

Rovaniemellä ravintolatoimintaa Lordi´s Rocktaurantissa harjoittavan Monsterica Oy:n tulos vuoden 2009 lokakuussa päättyneellä tilikaudella oli erittäin vaisu. Reilun 66 000 euron liikevaihdosta voitoksi verojen jälkeen kirjattiin vain 428 euroa. Kaksi vuotta sitten yritys teki 63 000 euroa tappiota. Putaansuu on yhtiön hallituksen puheenjohtaja.

Putaansuu on mukana myös Osuuskunta BSE-Productionsissa, mutta osuuskunnalle ei kuitenkaan löydy tilinpäätöstietoja kaupparekisteristä.

(MTV3–MIKKO KORMILAINEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos