![]() |
Irlannin Independent-lehdessa Lampenius kertoo musiikin lisäksi Playboy-lehdessä poseeraamisestaan.
Pääasiassa musiikkia käsittelevässä haastattelussa Independent-lehti kertoo kuinka Lampenius nousi vain seitsemänvuotiaana helsinkiläisen Strings-orkesterin solistiksi.
Irlantilaisesta musiikista Linda kertoo, että se kuullostaa hänestä syvälliseltä ja surulliseltakin. Hän pitää irkku-musaa kuitenkin aitona ja vertaa sitä suomalaiseen musiikkiin.
– En pyri soittamaan irlantilaisella tyylillä, vaan lisään klassista osaamistani irlantilaiseen musiikkiin.
Lehdessä kerrotaan Lindan tehneen Björn Borgille alusvaatekuvauksia sekä Baywatch-tv-sarjassa esiintymisestä. Lindan mukaan Ariane -nimisen viulistin näytteleminen oli kannattavaa, koska hän sai nostettua sen avulla musiikillista profiiliaan.
Playboy-kuvauksista Lampenius toteaa, että mikäli Hugh Hefner olisi pyytänyt Lampeniusta vain levittämään jalkansa, olisi viulistikaunottaren vastaus ollut ehdoton ei.
Lampenius esiintyy perjantaina Anunan ja Kansallisen sinfoniaorkesteri RTE:n kanssa Dublinin konserttisalissa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta