Mainos

Jenni Vartiainen Iltalehdessä: Enää en vedä itseäni piippuun

24.07.2010 11:11
Jenni Vartiainen ei anna enää työlle liikaa painoa elämässä. (Kuva: Lehtikuva)

Suomen suosituimpiin naislaulajiin kuuluva Jenni Vartiainen on oppinut viimeinkin arvostamaan levon tärkeyttä.

Iltalehden haastatttelussa Jenni kertoo, kuinka ensimmäsen sooloalbumin julkaisu kolme vuotta sitten ajoi tumman kaunottaren täysin piippuun.

Ihmisten edessä -albumi julkaistiin kolme vuotta Gimmel-yhyteen hajoamisen jälkeen ja moni ehti epäillä, saavuttaako Jenni Vartiainen enää menestystä sooloartistina. Levyn menestys yllätti kaikki, myös itse solistin.

– En ollut varautunut sellaiseen. Se oli ihanaa, mutta myös vähän pökerryttävää ja hetkittäin rankkaa aikaa. Opin, etten jatkossa vedä itseäni niin piippuun, Jenni kertoo lehdessä.

Nykyisin Jenni muistaa nauttia myös vapaa-ajasta ja elämän pienistä iloista, joihin kuuluu muun muassa lukeminen ja elokuvien katselu.

– Olen kova stressaamaan. Se on sellainen asia, jota minun pitää itsessäni kehittää, Jenni tunnustaa.

Jenni Vartiaisen toinen esikoisalbumi, Seili, on myynyt jo 48 000 kappaletta.

Lähde: Iltalehti

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos